Kun mikään ei tunnu miltään
Ulkona tuuli tuivertaa ja sade piiskaa naamaan Ystäväni masennus ja uupumus saapuivat luokseni jälleen hiljaa hiipien. Nämä ystävät eivät ilmoita tulostaan, eivät varoittele mitä on luvassa, eikä anna armoa hetkeäkään. Itsestäni tuntuu, ettei minusta ole mihinkään, en kykene, en pysty. Voimat ovat niin finaalissa, että työn ja arjen yhdistäminen tuntuu todelliselta suoritukselta ja, joka tehtävään täytyy etsiä voimia erikseen. Lähden innoissani piha hommiinkin ja kohta löydän itseni rapuilta istumassa, itkemässä ja keräilemässä voimia. Tuntuu, kuin olisi laiska, vaikka masennushan ei sitä todellakaan ole. Järjellä osaan ajatella ja tiedostan olevani sairas, mutta tunne ottaa päivittäin vallan, joka työntää minua vain syvemmälle ojaan. Tunnetta on erittäin vaikea selittää kenellekään, sinulla on haluja tehdä, mutta voimia ei vain ole. Olet, kuin usvaisessa metsässä, kuin Liisa Ihmemaassa, eksyneenä, tiedät määränpään, mutta matka sinne on erittäin seka...