Vuosi sitten menetimme intiaani prinsessamme

 Vuosi on kulunut, kun menetin jälleen läheisen päihteille...

Kyllähän suru muuttaa muotoaan ja haalistuu arjen kiireessä, mutta niin se vaan kulkee mukana ja nostaa päätään, kun ikävä hyökkää ja muistot vilisevät, kuin elokuvana silmissä! 

Joskus kuoleman ymmärtää, mutta aina sitä ei osaa käsitellä niin, että sen ymmärtäisi, miksi niin nuoren ihmisen piti lähteä, onko tämä nyt reilua? Ei, ei, ei ole reilua, mutta eihän elämäkään ole, toisille suodaan elämä ilman päihdeongelmaa, kaikille ei. Kukaan ei tietänsä valitse päihdeongelman kanssa. 

Itseäni lohduttaa se, ettei tuon neidin tarvitse enää kamppailla maailmaa vastaan, hän on vapaa ikuisesta tuskasta, viekkareista ja ihmisten ahneudesta. Hän voi iloita ja tanssia enkeleiden kanssa, hymyillä ilman päihteiden tuomaa epävarmuutta, niin kuin hän hymyili silloin 10vanhana, kun häntä lomille perhekodista haimme. Hän on turvassa.

Johanna Kurkela prinsessalle 

https://www.youtube.com/watch?v=908IZPBag30

Tiedän hänen toivovan, että jatkan elämääni pää pystyssä eteenpäin ja niin olen tehnyt. Katselen kohti tulevaisuutta uuden ammatin toiveissa ja nautin elämästä jokaisen ystäväni puolesta, jotka lähtivät liian aikaisin. 

Tiedän hänen kulkevan mukana myös hääpäivänäni <3

Jukka Poika Älä tyri nyt 

https://www.youtube.com/watch?v=WfzYXN_MuwI

Rakkaudella 

<3Jenni<3 

Nuoren paineet arjessa

Täytyy jälleen ihmetellä, miksi aikuisten täytyy antaa lapsilleen se kuva, että elämässä täytyy pärjätä eikä heikkoutta voi näyttää. Kaikkien pitäisi jaksaa se normaali arki, koulu, harrastukset...mutta mitäs jos pohjalla onkin masennus tai vastaava. 

Minä olen kyllä puhunut aina sen puolesta, että on rohkeutta olla heikko. Aina ei ole pakko jaksaa, välillä voi olla päiviä, ettei mikään huvita, eikä se sanele sitä, että ihmisessä olisi jotain vialla tai, että hän olisi poikkeava. 

Se vahvuus, jonka itse olen löytänyt olemalla minä, esittämättä mitään, tuo minulle iloa päivittäin. Tämän hetkinen elämän tilanteeni on sellainen, että minun ei tarvitse hötkyillä ja juosta, kuin päätön kana. Olemme rakentaneet arkemme niin, että minunkin pää pysyy vauhdissa mukana. Minullakin on oikeus voida hyvin, vaikka sairastuin masennukseen. Ennen häpesin edes sanoa ääneen, että tykkään nukkua pitkään ja nautin kotona olosta. Tänä päivänä arvostan jokaista hetkeä, kun saan olla ja antaa aikaani itselleni. Tietenkin välillä mieli tekee tepposia ja kyseenalaistaa välillä päässäni, olenko tehnyt tänään tarpeeksi, mutta, kun sen sanoo ääneen esimerkiksi kihlatulle, se ei vaivaa lainkaan niin paljon. 

Ennen määritin itseni tekemisen kautta, jotta pystyin olemaan tyttyväinen itseeni piti päivässä siivota, kokata, pyykätä, lenkkeillä jne. Osaksi juurikin tuon vuoksi sairastuin masennukseen. Nyt osaan olla tyytyväinen ihan oman vapaa päivänkin jälkeen, eihän minun tarvitse kenellekkään todistella mitään. 

Olen elämässäni kuullut ja nähnytnuorten tarinoita ja vastaani tulee usein se, kun nuori ei uskalla olla heikko, ei uskalla kertoa kenellekkään, kuinka mieli oikeasti on maassa. Vanhemmille kertominen on useimmiten kaikista vaikeinta. Kumpa se ei olisi näin. Itse rohkaisen jokaista nuorta kertomaan asioista suoraan, rehellisesti ja aina ensimmäisenä vanhemmalle. Niin minä ainakin olen pojilleni aina sanonut, että eteen ei voi tulla sellaista asiaa, jota minulle ei voisi kertoa. Vanhempien on todella ikävää kuulla oman lapsensa asioista muualta. Jokainen nuori pitäisi hyväksyä sellaisena, kuin on eikä asettaa tavallaan odotuksia sen mukaan mitä itse vanhempi on joutunut käymään läpi eikä tänä päivänä saisi verrata vanhemman lapsuuteen, kuinka erilaista se oli ja hekin jaksoivat niin kyllä pitää tänäkin päivänä jaksaa. Emmehän tahdo kasvattaa lapsiamme hurja taakka harteilla jo pienestä pitäen. Nuori ajattelee usein, että jos hän kertoo omasta huonosta mielialasta vanhemmalleen, niin se on häpeä ja pettymys. He eivät tahdo tuottaa pettymystä vanhemmalleen. Mutta vanhempana ajattelen asian, niin että itse tahdon kyllä tietää lapseni asiat, oli asia iloinen tai surullinen. Tahdon tukea lapsiani kaikessa, mitä elämä heille eteen tuo. 

Muistakaa olla lapsillenne se aikuinen, jolle on helppo tulla kertomaan se vaikeakin asia. 

Nuoret ovat murrosiässä niin haavoittuvaisia ja lisäksi jos pinnan alla kyteekin masennus, se syö nuorta pala palalta, lopulta nuoresta ei ole jäljellä, kuin haamu entisestä. Aina pelkkä rakkaus ei riitä. 

Kysykää lapseltanne, miten hän voi!!!

Muistakaa rakastaa 

💖Jenni💖

Mikä on AD/HD

 AD/HD??

• Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö attention-deficit hyperactivity disorder, ADHD) on toimintakykyä heikentävä kehityksellinen häiriö, joka voidaan diagnosoida lapsuudessa, nuoruudessa tai aikuisuudessa.
• ADHD:n ydinoireet ovat tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivisuus.
• ADHD:n diagnosointiin tarvitaan tietoa oireiden esiintymisestä ja toimintakyvystä eri tilanteissa, henkilön psyykkisestä ja fyysisestä terveydentilasta, kehityshistoriasta, elämäntilanteesta sekä muista oireisiin vaikuttavista tekijöistä.
• Erotusdiagnostiikassa on arvioitava, selittyvätkö oireet muilla sairauksilla tai häiriöillä. Monet erotusdiagnostisesti olennaisista häiriöistä voivat esiintyä myös samanaikaisesti ADHD:n kanssa.
• ADHD:n hyvä hoito suunnitellaan yksilöllisten tarpeiden ja tavoitteiden mukaan. Hoidon tavoitteena on lievittää ADHD-oireiden aiheuttamaa haittaa ja parantaa toimintakykyä.
  • Keskeisiä keinoja ovat ADHD-oireiseen henkilöön ja hänen ympäristöönsä kohdistuvat tukitoimet, erilaiset psykososiaaliset hoitomuodot sekä lääkehoito. Videot ADHD:n psykososiaalisista hoidoista ja lääkehoidosta 
  • Lasten ja nuorten hoidossa on tärkeää ohjata aikuisia käyttämään lapsen toimintakykyä tukevia menetelmiä kotona, varhaiskasvatuksessa ja koulussa.
  • Samanaikaisten häiriöiden hoito yhdistetään ADHD-oireiden hoitoon.
• Hoidon on oltava riittävän pitkäjänteistä ja sen jatkuvuus tulee varmistaa erilaisissa siirtymävaiheissa erityisesti lapsuuden ja nuoruuden aikana.
• Hoitamattomana ADHD voi haitata opintoja ja työllistymistä ja suurentaa psykiatristen häiriöiden, syrjäytymisen ja päihteiden käytön riskiä.
• Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välisestä työnjaosta ja yhteistyöstä tulee sopia paikallisesti.
• Lapsilla ja nuorilla ADHD:n diagnosointi ja hoito voidaan useimmiten toteuttaa perusterveydenhuollossa, tarvittaessa erikoissairaanhoidon konsultaatioiden tuella. Jos esiintyy vaikeita samanaikaisoireita, erotusdiagnostinen arvio ja hoito- ja kuntoutussuunnitelma tehdään erikoissairaanhoidossa.
• Aikuisilla diagnoosin tekee ensisijaisesti psykiatrian erikoislääkäri tai opiskelu- tai työterveyshuollossa toimiva lääkäri, tarvittaessa konsultoimalla ADHD:n diagnostiikkaan ja hoitoon perehtynyttä erikoislääkäriä. Video ADHD:sta aikuisella 

Näin meille kertoo käypä- hoito suositus

Käypä hoito -suositus | Julkaistu: 04.04.2019 | Tila: voimassa  

Aihepiiri(t): Kuntoutus, Lastenneurologia, Lastenpsykiatria, Lastentaudit, Neurologia, Nuorisopsykiatria, Psykiatria, Yleislääketiede

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Lastenneurologinen yhdistys ry:n, Suomen Nuorisopsykiatrisen yhdistyksen ja Suomen Lastenpsykiatriyhdistyksen asettama työryhmä

Käypä- hoito suositukset kertovan ad/hd;n järki ja tieto perustein, mutta mitä on ad/hd perheessä, kun tunteet ovat mukana?!

Tällä viikolla sen enempää miettimättä, lähdimme kuuntelemaan poikamme psykiatrin tuloksia. Testit aloitettiin viime vuoden puolella ja alku vuodesta nuo saatiin siihen pisteeseen, että tulokset oli kuultava. Yleensä mietin tällaisia asioita paljon etukäteen, nyt se vaan jotenkin jäi hektisen arjen rumbassa. 
Psykiatrin testit tehtiin lähikaupungissa, jonne matkaa kertyy 55km. Tässäkin olisi taas korjauksen kohta, miksi palveluita ei voisi  tuoda kylällemme, lasten ja nuorten stressi vähenisi, samoin koko perheen, kun ei tarvitsisi miettiä, kuinka lapsi kulkee nuo matkat. Lapsi joutuu olemaan koko päivän koulusta poissa, jos vanhemmat eivät pysty työstään irrottautumaan, niin matkan teko menisi linja- autolla. Onneksemme me saimme kuljettaa pojan tuonne kuitenkin itse, vaikka useita myöhästymisiä töistä ja palavereista tulikin. (kiitos työkaverilleni avusta)!!!
Siihen sitä kokoonnuimme tilaan, jossa lääkäri yms. oli jo paikalla. Poikamme tahtoi mukaan tuohon, vaikka pakko ei olisikaan ollut. Hän kuitenkin jo jossakin vaiheessa kaivoi puhelimen esille ja lähti pelien maailmaan, täysin ymmärrettävää. 

Melkoisen mielenkiintoista kuulla mitä, joku ihminen on havainnut lapsestamme. Teksteistä tunnistin poikamme helposti. Väliin minua hymyilytti, niin ihana hän on. 
Lääkärin kiireen pystyin aistimaan ja se jotenkin toi itselleni epävarman lähtökohdan. Nyt puhuttiin minun lapsestani, kenelläkään ei saisi olla kiire, asiaa täytyisi saada mutustella ääneen rauhassa. 
Psykiatrin jälkeen vuoronsa otti lääkäri. Minua jännitti. Katselin ihaillen poikaani, hän on kaikkeni! Sen jälkeen silmämme kohtasivat mieheni kanssa ja tiesin hänen olevan tukenani tuli mitä tuli.
Sitten lääkäri sanoi; "Teen hänelle mielelläni diagnoosin, tarkkaavuushäiriö!" Mitä, mitä lääkäri juuri sanoi, sanoiko se, että lapsessani on jotain vikana, ei voi olla, sehän on minun lapsi ja just hyvä tuollaisena.
Lääkäri jatkoi; "hoitona lääkitys" Kysyin jotain mikä lääkitys ja miten, mitä...tuo hetki oli sumea!!! Tuntui, kuin sydämeni olisi lävistetty, kyyneleet valui... vaivuin muistoihin...
Kummityttöni ollessa 9vuotias, hänelle kokeiltiin ad/hd lääkettä ja sijoitettiin perhekotiin, siitä alkoi hänen laitostuminen, silmissäni vilisi kymmenet sijoituspaikat, sadat itkut puhelimitse "Lilli terve, tule Jenni hakee mut pois, mä vihaan näitä ihmisiä, ne ei ymmärrä minua, minun on paha olla" Puhelut päättyivät usein siihen, kun ohjaaja 5min jälkeen repi puhelimen väkisin hänen käsistään ja taustalla tyttö huusi hae minut pois... 
Tuoko meillä olisi edessä... eieiei... nyt vedä henkeä ja ajattele!!
Olinkohan nyt oikeasti ymmärätnyt oikein... olin kyllä...
diagnoosi tarkkaavaisuushäiriö
hoito lääkehoito
noin yksinkertaista!

Olin sekoamispisteessä, kun ihana hoitajamme ehdotti, että kypsytetään ajatusta ja mietitään rauhassa. 
Lääkäri teki lähtöä, hän lähti mitään selittämättä, olihan hänellä kiire...
Hoitajamme ja psykiatri onneksemme jututti meitä hetken ja varasi aikaa seuraavalle viikollekkin. 
Autolla kotiin ajaessa mietin omaa päihdetaustaani ja, että lääkäri määräisi päihdyttävän lääkkeen lapselleni, minun pienelle pojalle. 
Tuleeko oma ajatusmaailmani esteeksi, ettei poikaa voida lääkitä, kun omat mielipiteet kyseisestä lääkkeestä ovat aivan kauheat. 

Kummityttöni viime kesän kuolema pyörii päässäni, olen, kuin unessa vaikka hereillä, en saa sanojani suusta. Istun 55km hiljaa miettien. 

Ennen kylää havahdun, kun nuori laittaa viestiä, että ahdistaa. Sadasosa sekunnissa vaihdan työroolin päälleni, yritän ravistella omat murheeni pois ja keskittyä nuoreen. Kylältä nappaamme tytön kyytiin ja jatkamme matkaa yhdessä töihin. 
Työilta tuntui pitkältä, ensimmäistä kertaa.

 
Kotona äidin roolissa vaivuin yhä useammin ja useammin omiin ajatuksiin. Miehen kanssa sovimme, että tästä pitää puhua yhdessä kaikessa rauhassa. Imin tietoa kuin pesusieni netistä, etsin kirjoja, etsin julkaisuja lääkkeistä...Yllätyksekseni lääkkeen onnistunut hoito ja nuorien omien mielipiteiden mukaan lääke oli todettu hyväksi. Pystyinkö kaikella tuolla tiedolla kumoamaan ajatukset, jotka olin muodostanut vuosikausia sitten... en en pysty kumoamaan... nyt odotan kovasti tulevan viikon keskustelu aikaa, voittaako oikeasti järki vai tunteet. 
Pyyntö Jannika B
https://www.youtube.com/watch?v=hdA-K-7H89I

Päätöksiä pitäisi oikeasti pystyä tekemään järki pohjalta, mutta vaikea on tunteita sivuuttaa, kun kyse on omasta lapsesta.

 Kohta viikon olen leikitellyt ajatuksella lääkityksestä, enkä vieläkään ole sen varmempi mistään. Jossittelen koko ajan entä jos diagnoosi on väärä, lääkitään turhaan, kuinkas kun on kyse kolmio lääkkeestä ja lapsella isältä ja äidiltä geenit päihdeongelmaan...onko tämä nyt eka naula arkun kanteen... eieiei... ei se saa olla. Tänä päivänähän osataan hoitaa ja kuntouttaa. Kuinka lapset itse käsittelevät tunteensa, jos vanhemmatkaan ei osaa. Kyllä näissä kohdissa oma eritysherkkyyteni on rasite. 

Minä toivon lapselleni parasta lapsuutta, nuoruutta, intoa opiskella ja olla iloinen elämästä, minulla ei ole oikeasti oikeutta kieltäytyä lääkityksestä, jos ajatellaan lapsen parasta vai onko...tuhansia kysymyksiä...
Onko tämä taas vahvistus siitä, että olen epäonnistunut vanhempana...
Kaiken hullun myllyn keskellä, kuulen poikieni naurun äänen, olen onnellinen.
Tahdon, että lapseni saa elää oman näköisen elämänsä ja pystyy keskittymään koulussakin, onko oikeasti ainoa tapa hoitaa häntä, vihaamani lääke?!

Pitkästä aikaa kirjoitan tippa linssissä, onhan kyse lapsestani, kalleimmastani!!!

Muistakaa rakastaa
💗Jenni💗

Taakse voi katsoa, mutta sinne ei kannata jäädä!!!

Usein arjen keskellä havahdun, kuin unesta. Mistä kummasta olen löytänyt nuo kaikki voimat, jotka tarvitsin, että olen tässä pisteessä. 

Lähisuhde väkivallan jälkeen nostin pääni, kasasin itseni ja jatkoin matkaani. Useiden retkahduksieni jälkeen sain kasattua itseni jälleen ja jatkoin matkaani. 

Kukaan ei voi käsittää sitä tuskaa, mitä kaikkea se yksikin retkahdus tekee ihmiselle, yksi pieni hetki mömmöissä, muuttuu useiden viikkojen piinaksi. Miettii omassa päässään tuhansia asioita. Kenelle haluaa asiasta kertoa vai haluaako, suuri häpeä, pystynkö kertomaan hoitavalle taholle, uskooko minuun kukaan enää, olen aivan surkea, mitä lastensuojelu sanoo, itse syytökset, olivat jotain aivan sairasta ja ajatuksen kääntäminen positiiviseksi oli vaikeaa. Kun pääsin hoidossa siihen pisteeseen, että uskalsin oikeasti olla rehellinen hoitavalle taholle. Heidän ammatitaitonsa sai minut pysymään kasassa, he ja kihlattuni saivat minut nousemaan uudestaan jaloilleni. Yksinään en olisi jaksanut. 

Useat eivät ymmärrä, kuinka tuo ihminen kärsii itse tuosta sairaudesta, se ei ole sitä, etteikö ihmistä kiinnostaisi oma terveys tms. Riippuvuudelle, kun et vaan voi mitään. Minä olen lopun elämäni riippuvainen, sen kanssa voi elää täysin normaalia elämää, mutta aina täytyy muistaa oma jaksaminen ja opeteltava olemaan terveellä tavalla itsekäs, se on itselleni vieläkin vaikeaa, opettelua. 

Jopa parhaalle ystävälle oli vaikea noista kertoa ja harvoin kerroinkaan, olinhan jälleen tuottanut pettymyksen. Hän on kyllä kulkenut kanssani miltei 20vuoden taipaleen, aina vierelläni tukien ja ymmärtäen. Osaksi siksi, en tahtonut hänelle retkahduksista kertoa, kun en halunnut hänelle lisähuolia minusta ja pojistani. Hän jaksaa yhä rinnallani <3

Myös huonoimpina hetkinä, kun elämä runteli kunnolla, sain jostain aina syyn nousta ja jatkaa. Olen elämäni velkaa vanhimmalle pojalleni <3

Nuo voimat, joita olen tarvinnut elämäni matkalla, kuvittelen ainakin osittain saaneeni siitä, kun väkivaltaisesta suhteesta selvisin hengissä ja pääsin eroon tuosta sairaasta ihmisestä. 

Ajatukseni tuolloin oli, että jos tästä selviän hengissä, niin minua ei pysäytä mikään, eikä ole pysäyttänytkään. Kuten lääkärikin kyssillä ihmetteli muutamia vuosia sitten, kuinka kummassa olin tullut kävellen päivystykseen, kun nilkkani oli ollut murtuneena useamman kuukauden, ei edes kipu minua pysäyttänyt. 

Mutta tuo vahvuus meinasi kääntyä minua vastaankin, kun masennuin, en tahtonut myöntää millään tilannetta ja sitä, että minä oikeasti tarvitsen lääkkeen pysyäkseni kasassa. Mutta tuolta hetkestä lähtien alkoi toipumiseni ja elämäni matka.

tuomittuna kulkemaan

https://www.youtube.com/watch?v=N72Gbbq3Esg&list=RD2hmhAb4UNYY&index=14

Tänä päivänä voin vain ihmetellä, kuinka selvisin, kuinka jaksoin aina uudestaan yrittää. 

Niin, kuin Pave Maijanen lauloi laulussaan 

"kun olin maahan lyöty,

eikä kukaan voinut yli virran mua kantaa.

Täytyi itse nousta ja koota itsensä"

Liekkö se elämän nälkä ollut se, jonka turvin jaksoin jatkaa. 

Elämän nälkä 

https://www.youtube.com/watch?v=HDv1m7tRFn8

Mielestäni jokaisen terveenkin, kannattaisi pysähtyä ja jäädä miettimään oikeasti itselleen tärkeitä asioita, mikä saa itsensä voimaan hyvin, mikä parantaa omaa oloa. Negatiiviset ihmiset vievät todella paljon energiaa itseltä, itse olen tehnyt töitä, jotta tänä päivänä lähelläni on ihmisiä, jotka saavat minut voimaan paremmin. Meillä on vain tämä yksi elämä se kannattaa käyttää, niin, että voi oikeasti kiikkustuolissa istua tyytyväisenä itseensä, tyytyväisenä elämäänsä. 

En ole koskaan aiemmin ollut niin sinut, itseni kanssa, kuin tällä hetkellä elämässäni. 

Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä päätöstä ja etsiä parempaa huomista!!

💗Jenni 💗

Muistakaa rakastaa 

Et sinä yksin

https://www.youtube.com/watch?v=5YPxuhOTtOo