Päihdehelvetistä uusperheelliseksi!!!

Joulun pyhinä meillä on ollut perinteenä, että vanhin pojistamme tulee joulupäivänä meille syömään, meidän perheen mummon kanssa. Tuo meidän perheen mummo on tullut elämäämme jo 25vuotta sitten, hän on ollut tukena ja apuna. Harvoin ihmiset saavat elämään sellaisen ihmisen, joka kulkee mukana ja matkan vain jatkuessa hänestä tulee, perheenjäsen.  Hän on nähnyt ne minun huonommatkin vuodet ja siitä huolimatta jaksaa luottaa, eikä tuomitse. Usein nykyään puhummekin avoimesti menneistä ja siitä, kun en ole ollut parhaimmillani, kun olen valehdellut silmät päästä ja silti hän on jaksanut auttaa ja olla läsnä tarvittaessa.  Tuona eräänä jouluna miehet jäivät keittiöön tekemään meille joulu lounasta, kun me päädyimme juttelemaan asioista, jotka meitä on vuosien saatossa koskettaneet ja puhe kääntyi dokumenttiin asunnottomat. Etsin meille yhden jakson, katsoimme ja juttelimme. Itse pyörittelin päätä, kun pystyin niin samaistumaan dokumentin nuoriin.  Meidän mummo kysyikin, miltä...

Nyt se on täällä,  minun tarinani kovien kansien sisällä. Paljon etsin tekstistä virheitä ja heikkouksiani, vaikka olen saanutkin vain positiivisia ja itkuisia palautteita.  Pitkään olen haaveillut, siitä, että saan tarinaani kirjoitettua julkisemmaksi ja vain ainoastaan sen vuoksi, että tieto mitä minulla on elämän nurjalta puolelta, kohtaisi ne ihmiset, jotka painivat samojen asioiden äärellä.  Jotta ne tytöt ja pojat, joita ahdistellaan uskaltaisivat puhua, jotta ne nuoret vanhemmat uskaltaisivat pyytää apua, pelkäämättä lasten huostaanottoa,  jotta ne asunnottomat saisivat ymmärtävän katseen ja kiltin sanan. Tieto päihdemaailmasta on erittäin moninainen, ihmistä saatetaan sanoa narkkariksi, kun jointti on huulessa, tätä tietynlaista stigmaa vastaan täytyy taistella, jotta useampi ihminen näkisi päihdeongelmaisen ihmisen takana persoonan,  ja näin ymmärrys kasvaisi, addiktien kynnys hoitoon hakemiseen olisi pienempää ja lisäksi nuo käyttäjät saisivat sen kok...

Moni on sanonut ääneen minulle,  että toivoisi, etten olisi joutunut kokemaan kaikkea, mitä takaani löytyy.  Ei, itse en ajattele lainkaan niin. Itsestäni tuntuu, että olen tullut tällaiseksi ihmiseksi, juurikin siitä syystä, että olen kulkenut pimeissä syvissä vesissä. Ne hetket, mitä kukaan ei toiselle toivoisi, on kasvattanut minusta empaattisen toisia kohtaan.  Ymmärrän nuoria äitejä, varsinkin yh-äidit ovat olleet lähellä sydäntäni aina. Sitä vahvuutta noissa naisissa ei voi, kun ihailla. Tavalla tai toisella eteenpäin menevät ja aina tekevät parhaansa, parhaansa siihen hetkeen kytkettynä.  Ymmärrän ihmisiä, jotka haaveilevat ns. normaalista perhe- elämästä. Jotta saisi käydä töissä, viedä lapsia harrastuksiin ja olla illalla väsynyt kaikesta siitä.  Ymmärrän narkomaania, jolla on vieroitusoireet, jolla ei ole kotia, ei ole paikkaa minne mennä. Ymmärrän ihmisiä, jotka yrittävät rimpuilla selvinpäin, mutta tuntuu, että maailma on sinua vastaan.  Ymmärrä...

Tänään pyhäinpäivänä, muistamme kaikkia heitä, jotka ovat luotamme lähteneet. Kyynel vierähtää poskelleni,  tiedän heidän olevan lähellä,  mutta niin kaukana ja ikävä on ikuinen.  Tunnen tuulen väreen poskellani, tunnen hänet vierelläni, hetkessä hän, kuitenkin on poissa.  Niin monta asiaa olisi sanottavana ja kysyttävänä, niin monta asiaa tehtävänä. Etsin muistoistani pieniä asioita, tuoksuja ja kosketuksia, niitä, joita en enää kokea voi.  Isovanhemmilleni tahtoisin kertoa, kuinka rakkaita he ovat edelleen ja, kuinka paljon heiltä olen oppinut, kuinka kiitollinen heille olen. Teidän ovet olivat auki aina, koskaan ette sanoneet, "en kerkeä", aina te kerkesitte antaa minulle aikaanne.  Intiaaniprinsessaa tahtoisin halata, ottaa siipeni suojaan, ettei hänen tarvitsisi pelätä. Letittäisin jälleen hänen mustia hiuksiaan, jota hän rakasti teini aikanaan, kun muuten läheisyyttä oli vaikea ottaa vastaan. Kertoisin, etten tuominnut häntä koskaan päihteiden käytöst...