Päihdehelvetistä uusperheelliseksi!!!

Nyt se on täällä,  minun tarinani kovien kansien sisällä. Paljon etsin tekstistä virheitä ja heikkouksiani, vaikka olen saanutkin vain positiivisia ja itkuisia palautteita.  Pitkään olen haaveillut, siitä, että saan tarinaani kirjoitettua julkisemmaksi ja vain ainoastaan sen vuoksi, että tieto mitä minulla on elämän nurjalta puolelta, kohtaisi ne ihmiset, jotka painivat samojen asioiden äärellä.  Jotta ne tytöt ja pojat, joita ahdistellaan uskaltaisivat puhua, jotta ne nuoret vanhemmat uskaltaisivat pyytää apua, pelkäämättä lasten huostaanottoa,  jotta ne asunnottomat saisivat ymmärtävän katseen ja kiltin sanan. Tieto päihdemaailmasta on erittäin moninainen, ihmistä saatetaan sanoa narkkariksi, kun jointti on huulessa, tätä tietynlaista stigmaa vastaan täytyy taistella, jotta useampi ihminen näkisi päihdeongelmaisen ihmisen takana persoonan,  ja näin ymmärrys kasvaisi, addiktien kynnys hoitoon hakemiseen olisi pienempää ja lisäksi nuo käyttäjät saisivat sen kok...

  Usein sorrumme masentelemaan, kun syksy koittaa. Kihlattuni on opettanut minua nelisen vuotta näkemään kaikessa jotain hyvääkin. Siksi näin syksyn tullen olen ruennut ajattelemaan, että se on, kuin uuden alku, kesän vihreys vaihtuu uskomattomiin väriyhdistelmiin, pimeys ja kynttilät tuovat lisää kauneutta tähän vuoden aikaan. Muutamia vuosia sitten masennuin usein syksyisin, mutta en enää. Se on vaatinut itsensä tutkiskelua ja kuuntelua useita tunteja. Tänä päivänä tiedän, kun huonompi ns.aalto on tuloillaan, silloin tiedän, että nyt täytyy hiljentää tahtia. Masennukseni kun pahenee juurikin silloin, kun unohdan itseni. Nyt uskon ymmärtäväni, että jos en huolehdi itsestäni niin siitä kärsin minä ja läheiseni. Olen ihminen, joka tekee esim.töitä uupumiseen asti ja sitten ollaan niin poikki, ettei kykene töihin ja siitä lähtee jälleen oravanpyörä pyörimään 😕 kaija koo hullut päivät https://www.youtube.com/watch?v=hBh395fKeKk&list=PL8ZIZiw2rYubmVgkoY3SWqa-WEpkeScch Itseni on ol...

  Ensimmäinen käynti lasten psykiatrian poliklinikalle lähestyy! Erityisherkkä 9vuotias poikamme oireilee muuton ja koulun vaihdon vuoksi! Viime talvi ollaan räpiköity miltei yksin eteenpäin, koululta ei saatu mitään tukea! Asia ei kuulema kuulunut psykologille eikä sen enempää kuraattorille, vaikka suurimmat ongelmat olivat koulussa.  Onnekseni osasin avata suuni oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja sain lastensuojelun työntekijät pitämään puoliani. Koulussa vissiin ajateltiin, että tässä nyt ei voi olla muusta kyse kun ongelmat kotona, koska lukeehan meidän teksteissä kuntoutunut narkomaani... Yritin pitää kovasti puoliani keskustelu ajoilla. He (ope,rexi ja apuope) ihmettelivät koululla, kuinka väsynyt olen kun purskahdan itkuun. Kyllä todellakin olin väsynyt, mutta olin väsynyt siihen, kuinka jälleen menneisyys kummittelee ja kuinka he aikuiset ihmiset eivät uskoneet vilpitöntä sanaani. Nyt vihdoinkin ymmärsin, kuinka tärkeä minun on ollu todistaa päihteettömyyteni sadoilla...

Olen nuoresta tytöstä lähtien seurannut,  kuinka läheinen ihminen vajoaa päihdehelvettiin ja elää siellä päivästä toiseen, välillä käy pinnalla ottamassa happea ja sitten jälleen ollaan pohjalla. Läheiseni päihdekokeilut alkoi ala- asteella ja pian siellä oli seassa muutakin, kuin alkoholia. Tuolloin käyttö oli ns. viihdekäyttöä ja päihteet eivät hallinneet vielä hänen arkeaan. Tässä huomaa senkin, kuinka häilyvä se raja on viihdekäytön ja koukun välissä. Tuolloin kaikki toitottavat sitä, että minä en jää koukkuun minulla tämä on ihan hallussa.  Ystävän kuoltua tapaturmaisesti, läheiseni ei enää päässyt jaloilleen. Hän ei halunnut pyytää apua, eikä osannut käsitellä suruaan. Päihteet tulivat päivittäisiksi hiljalleen, turruttamaan sitä pahaa oloa.  Ainoita hyviä päiviä oli, kun oli niin sekaisin, että ei tiennyt seuraavana päivänä missä on rymynnyt eilisen illan/yön.  Pikku rikollisuus tuli päihteiden kanssa käsikäessä. Siitä johtuen sakkoja ja muutama reissu ki...