Päihdehelvetistä uusperheelliseksi!!!

Paljon uutisoidaan bensan ja sähkön hinnan noususta. Itseäni lapsiperheenä huolestuttaa lapsiperheiden tilanne, mutta samalla tavalla tiukilla ovat myös tilalliset, yrittäjät, pitkän työmatkan ajajat.  Talomme lämpiää sähköllä ja puulla.  Nyt, joka tuutissa puhutaan sähkön hinnan noususta ja tämä nostaa myös polttopuun hintoja. Kohta keskituloisten pitkänmatkan töihin ajajien täytyy pitää mielessä, kumpiko on kannattavampaa, käydä töissä 100km/pvä näillä bensan hinnoilla, vai oikeasti jäädä kotiin liiton rahoille. Tästä voi nousta uusi työvoimapula kriisi ja siihen samaan syssyyn mielenterveysongelmat kasvaisi, kun ihmiset masentuisivat kotona.  Eikö kaupungin päättäjien kannattaisi tukea näitä maaseutu yrittäjiä, tilallisia, perheitä sinne maaseudulle esim. verovähennyksin. Tällä menolla kaupungit yli asutetaan ja ihmiset voivat koko ajan huonommin ja huonommin. Kukaan ei kanna vastuuta. Asuminen yleensä maalla on halvempaa, vaikka ok-talon sähkölaskuissa olisikin parann...

Pääsimme vihdoinkin perheen voimin reissuun...on ollut koronaa, kissanpentuja, yms. Annoin jälleen yhdelle kylämme nuorelle pojalle mahdollisuuden näyttää mihin heistä on, hän kävi hoitamassa koirat perjantai iltana ja vanhin poikamme ja hänen avopuoliso tulivat meille lauantaina eläin vahdiksi. Kallista ja haasteellista olisi viedä kaikki yli 10 eläintä hoitoon. 😁 Reissumme ensimmäisenä iltana pojat tahtoi heti vesipuistoon, me vanhemmat säästelimme itseämme seuraavaan päivään.  Iltaisin grillasimme katoksella syötävää ja vietimme aikaa yhdessä. Katoksella oli kiva vaihtaa kuulumisia muiden leiriintyjien kanssa. Meitä oli sinne tullu ympäri Suomea. Ihmeellistä, kuinka leirintäalue yhtenäistää porukkaa, että kaikille voimme jutella ja olemme, kuin vanhoja tuttuja, mielestäni kivaa.  Grillaillessa parina iltana katoksella siinä kävi monenlaista perhettä. Mieleeni kuitenkin jäi kaikista kirkkaimpana kaksi romaani perhettä. Molempina iltoina heidän kanssaan siinä turisimme niitä...

Jälleen on viikko pyörähtänyt perjantaihin! Miltei jokaisessa uusiperheessä pohditaan, milloin lapsi ei enää voi mennä etävanhemman luokse ja missä menee järki, rajat ja tunteet. Tämän asian tiimoilta olen saanut myös sähköpostia ja on ollut upeaa huomata, että siellä on myös miehiä, jotka lukevat blogiani ja lähettävät sähköpostia.  Me emme ole vielä rajoittaneet poikamme käyntejä etävanhemman luona, mutta sekin varmasti on edessä. Kovasti toivon, että päätökset saataisi tehtyä sovussa ja lapsen ja perheemme parasta ajatellen, unohtamatta millään tavalla etävanhemman oikeuksia ja toiveita. Uusperhe sivustolla sanottiin mielestäni hyvin tähän tilanteeseen.  " Koronaepidemian aikaan tunnemme avuttomuutta ja epävarmuutta tulevasta.   Tunteita helpottaaksemme meillä on tarve luoda rutiineja, suunnitella tulevaa tai lisätä kontrollia sekä suhteessa itseemme että suhteessa toisiin. Uusperheessä emme kuitenkaan voi vaikuttaa kaikkeen: lapset, jotka ovat myös toisen v...

Usein kuulee äitien sanovan, että kun on niin kiire ja kaikkea tekemättä. Juu on kiire ja kaikki tekemättä, mutta kuka sinulta vaatii, että tänään pitää tehdä tuo ja tuo ja tuo. Istu alas ja nauti hetkistä, kun perhe on koossa. Imurointi ja pyykinpesu voi odottaa huomista, tietysti on jotain hommia jota ei voi siirtää, mutta arjesta kannattaa nauttia. Meillä viimeinen vuosi on ollut muutosten vuosi, vanhimman pojan muutto omilleen, meidän muutto lähi kylälle, poikien koulunvaihto jne.  Tänään saan nauttia hetkistä, kun kaikki kolme poikaa on kotona. Vanhin poika tuli vaihtamaan renkaat autoonsa ja meidän koti on aina hänenkin koti, vaikka oikea oma koti olisi muualla. On onneni, että mieheni on juuri tuollainen kun on. Hän on tullut juttuun vanhimman pojan kanssa heti ensimmäisestä kerrasta lähtien ja poika sanoikin kerran, että meille tuli mies taloon, lausahdus kuvaa tilannettamme hyvin. Meillä on mahdollisuus turvautua turvalliseen ja luotettavaan aikuiseen mieheen, ennen näin ...

Nyt tiistaina on sitten, niin levännyt olo viikonlopun jäljiltä, no ei ole. Pojat notkuvat käsiin nojaten, haukottelevat ja ajatukset liitelee ihan jossain muualla kuin äikän kirjassa, toivon jo, että olisi keskiviikko. Silloin viikko meillä vasta käynnistyy, olemme hiukan hitaasti käynnistyviä. Viikonlopun myöhään valvotut illat siis kostautuvat.  Tekisi niin mieleni vetää villasukat jalkaan ja käpertyä sohvalle, mutta ei, kotikoulu ja ruuanlaitto odottaa, siinä sivussa elukoiden ruuat, pyykit ja tiskit. Tänään en imuroi, sen olen päättänyt, pölyt ei katoa mihinkään vaikka ne imuroinkin vasta huomenna. Täytyy jossain kohtaa muistaa myös oma jaksaminen, tähän on opeteltu vuosia. Vasta masennuksen kautta ymmärsin, että kohtelen itseäni väärin, vaadin itseltäni sellaista mikä sai minut kulumaan loppu. Siitähän kärsii koko perhe jos vanhemmat eivät jaksa, joten nyt harjotellaan taukojen pitämistä ja armollisuutta itseään kohtaan. Luulisi sen onnistuvan tuosta noin vain, mutta olen vä...