Isänpäivä

Meillä kaikilla on isä, 

joillakin meillä on ollut onni saada kasvaa ja tutustua häneen, toisin,

kuin toisilla, 

jotka eivät ole nähneet isäänsä koskaan, osa on menettänyt isänsä tai osalla on maailman paras bonus isä, isäpuoli tai jokin rakas läheinen, jonka mieltää isäksi. 

Tänä päivänä perheitä on erilaisia  ja sen myötä bonus iskät ja isäpuolet ovat arkipäivää. 

Meidän perheessä isänpäivää vietetään meidän perheen isän kunniaksi. Muistamme tietysti myös poikiemme  ukkeja ja menehtyneitä ukkeja, isoukkeja ja pojan biologista isää. Kynttilät käymme sytyttämässä mahdollisuuksien mukaan ja pihalle syttyy aina kynttilät. uusperheemme myötä myös ukkeja on tuplasti muistettavana. 

Lisäksi olemme saaneet taivaanlahjan pojallemme, Kaakin. Hän on ollut tuon pojan ukki pienestä pitäen, vaikka meillä ei ole mitään verisiteitä toisiimme. 

Rauhoitamme päivää ja teemme vähän sitä mitä iskä tahtoo. Emme tee yleensä sen kummemmin juhlaa tästä päivästä, vaan nautimme siitä, kun saamme olla yhdessä kotona. 

Päivä tuo tietenkin mieleemme myös sen haikeuden, kun osa ukeistamme on jo kuollut, samoin, 

kuin poikamme isä.

Isänpäivänä tulee miettineeksi niitä asioita tai taitoja mitä ukeilta on oppinut lapsena ja mitä heidän kanssaan puuhasteli. Toinen ukeistani kuljetti minua veneellä saarissa metsämansikoita keräämässä, minne mummo oli tehnyt eväät, nuo ovat aivan ihania muistoja. Käytti minua hillasoilla ja kalastus mökillä, oli yhteinen harrastus. Kun taas toinen ukkini oli vielä pitkään työelämässä, kun olin lapsi, mutta heillä vietin aikaa serkkuni ja veljeni kanssa kesäisin ja viikonloppuisin aika paljonkin. Myös lapin reissuja teimme useita yhdessä. Molemmissa ukeissa arvostin sitä rauhallisuutta ja hyvää huumorintajua. Heistä huokui tieto ja elämän viisaus. Tänä päivänä toivon heidän olevan ylpeitä lapsenlapsista ja lapsenlapsenlapsistaan, että heidän olisi hyvä olla. 

Sitten pääsemme kipeään aiheeseen. 

Entäs, kun on isä fyysisesti vielä täällä, mutta oletkin menettänyt hänet kuningas alkoholille ja muistikin tekee tepposia. Et voi radikaalisti surra ja tehdä lopullista surutyötä, että hän olisi kuollut, vaan teet uutta matkaa ja opettelet pysymään vierellä, tarvittaessa, sitoutumatta, että se ei söisi omia voimavaroja loppuun. Kuuntelet samat haukut useita kertoja ja toistat samoja asioita useita kertoja. Pyydät isääsi kirjottamaan asioita ylös, että helpompi olisi muistaa, mutta siinä se sitten viinanpiru olkapäällä käskee kännipäissään repiä kaikki muistilaput. Hän on niin täynnä kaikkea sitä turhautumista, viinanpirua ja yksinäisyyttä, hänen on helppo syyttää meitä läheisiä monista asioista, vaikka hän sisimmässään onkin tuo mahtavin ja rakkain isä, joka ei meille varmasti mitään pahaa tarkoittaisikaan. Hän on menettämässä otetta elämään ja hän työntää meitä läheisiään pois ja toisessa hetkessä soittaa sen kymmenen kertaa päivässä ja minun pitäisi keretä istua siinä puhelimessa tunnista toiseen. Se ei vain näin työssä käyvänä ja perheellisenä ole mitenkään mahdollista. Hoidonpiiriin hän ei tahdo, epäilee kaikkia. 

Tämä tuo mieleeni sen, kuinka paljon näitä yksinäisiä sieluja on, jotka erakoituvat oman sairautensa vuoksi. Istuvat yksin kotona päivästä toiseen ja miettivät oliko nyt aamu vai ilta, herätäkkö vai jatkaako unia. Päivässä ei ole mitään mikä jäsentelisi päivän ja erottaisi yön päivästä.

Viinanpiru olkapäällä hänelle on aivan sama nukkuuko päivällä vai yöllä. Kun korkki on auki tulee katkeruuksissaan haukuttua läheiset ja ties kenet muutkin. Sosiaalihuollon huoli ilmoituksilla ei ole mitään virkaa, niitä on täytelty vuosien saatossa useita ja he käyvät ovella kysymässä onko kaikki hyvin, voitaisko tulla sisälle ja jutella hiukan, eihän hän ketään sinne laske ja käskee heidänkin painuvan helvettiin. Näin hän tekee itselleen hallaa koko ajan. Korkin mentäessä kiinni hän ei muista mistään mitään, siihen on aina hyvä suojautua. Mutta ei, vaikka olen hänen tytär, ei minunkaan tarvitse aina kuunnella syytöksiä ja haukkumisia. Hän nakertaa pieni pala kerrallaan meidän suhdettamme rakoilevaksi reikäjuustoksi. En tiedä pystyykö ihminen antamaan kaikkea edes anteeksi, vaikka se, kuinka olisi viinanpiru olkapäällä tehtykkin. Toinen nakertava tekijä on, kun hän lyö puhelimen viikoksi kiinni, en tiedä mitä hän tällä odottaa saavuttavan, mutta näin se sairasmieli teetättää.

Aina olen hänelle painottanut, että jos hätä on, soitetaan ambulanssi tms. ei minulle, mutta usein hän on soittanut minulle, kun viinanpirun kanssa on mennytkin useampi viikko, sydän tykyttää, hän on unohtanut syödä ja ei enää ole tiennyt onko ilta vai päivä, mikä viikonpäivä on tai missä hän edes on. Noina hetkinä tunnen tuskaa, kuinka kadoksissa tuo ihminen on, kuinka hänestä on voinut tulla tuollainen, ihminen, joka ei hyväksynyt päivä olutta, ihminen, joka aina ajatteli lastensa parasta, ihminen...

Vaikka meillä mielessämme onkin rakkaus isiämme kohtaan näin isänpäivänä voi tämä useille olla vaikeakin päivä. 

Heille tahtoisin sanoa, ette ole yksin.

Kappale; Kaija Koo, Isä 

www.youtube.com/watch?v=oStu7A4bFNw

Kaikesta tästä huonosta tunteestani huolimatta, 

toivotan kaikille maailman iseille, ukeille, bonuksille ja puolikkaille maailman parhainta isänpäivää, olette ansainneet tämän päivän. 

Haluan myös kiittää kaikkia ukkeja, 

poikiemme elämässä, 

kiitos pojille annetusta ajasta, 

kiitos rakkaudesta ja 

kiitos kun olette läsnä.

Kiitän myös isääni turvallisesta lapsuudesta 💗

Muistakaa rakastaa

💓Jenni💓

ps. Iskälleni pelkkä Pönni 💗

Marraskuun pimeät illat

Paljon puhutaan, kun saapuu syksy, pimeät illat, märkä maa ja pitkä talvi, ihmiset hiukan vaipuvat tietynlaiseen horrokseen odottaen joulua, toisilla jo näin marraskuussa joulu kiireet painaa päälle. 

Itse olen tänä syksynä tehnyt ehkä hiukan liian kovaa tahtia töitä yms. nyt on aika pysähtyä, miettiä mikä on oikeasti tärkeää. Itsensä arvostaminen ilman, että pitää koko ajan suorittaa, on ollut itselläni vaikeinta elämässäni. 

Olen aikoinaan rimpuillut amfetamiini reflat omassa sängyssä itseäni kuunnellen, olen noussut ylös, vaikka minut monesti lyötiin maahan, olen pärjännyt yksinhuoltajana kahden lapsen kanssa....miksi en osaisi jo kunnioittaa itseäni... 

Olen tehnyt henkisen kasvun ihmisenä viimeisen 7vuoden aikana. Opetellut uusiksi hyväksymään itseni, hyväksymään, että aina ei ole pakko jaksaa, joskus voi sanoa ei, se on jopa suotavaa. 

Minulla on ollut upeita ihmisiä ympärillä, jotka eivät ole sanoneet minua laiskaksi, vaikka en ole aina jaksanut. Ystävilläni täytyy olla lehmän hermot, koska minä olen pimennossa, en jaksa soitella iltaisin tai ennen töihin lähtöä. Olen työssäni koko ajan saatavilla ja nuoria varten, ennen töitä yritän käynnistää itseäni ja iltaisin en jaksa enää mitään. Erityisherkkyyteni vuoksi kuormitun herkästi. 

Perheeni on joutunut paljon myötäilemään minun väsymykseni kanssa ja joskus tuntuu, että en ole riittävä äitinä, mutta yritän siinäkin olla armollinen ja muistuttaa itseäni, että teen parhaani ja sen täytyy riittää. 

Syksyssä on paljon hyvääkin, pimenevät illat, kynttilät, isänpäivä. 

Isänpäivä on saanut aivan uuden merkityksen, kun olen saanut pojilleni isän, isä, joka on läsnä ja kuuntelee, isä johon voi turvautua ja isän, jonka kanssa on kiva touhuta. Pojillani tulee aina olemaan biologinen isä, mutta mieheni on meidän perheen isä ja voin olla hänestä erittäin ylpeä. 

Se, kun vanhin poikani sanoo häntä isäksi, sydämeni pakahtuu.  

Ennen marraskuuta ja isänpäivää, tuntuu, kuin jokainen painaisi syksyä kohti pysähtymättä ja näin marraskuussa on hyvä hiljentää tahtia ja miettiä oman elämänsä tärkeimpiä asioita, laittaa asioita tärkeysjärjestykseen, mikä tekeminen tuottaa iloa ja tuo sinulle itsellesi voimia. Itse olen sairastanut miltei koko tämän viikon flunssaa ja on ollut aikaa pysähtyä ja miettiä. 

Jälleen kerran muistan erään voimanaisen sanat "Jenni, sinun täytyy itse voida hyvin, jotta voit olla hyvä äiti ja puoliso". Tämän äärellä olenkin tällä viikolla pohtinut ja katsastellut itseäni, mitä tarvitsen voidakseni paremmin. 

Äidin kanssa viestitellessä myönsin, että hiukan tuntuu, että masennus yrittää nostaa päätään, äitini sanoi ihanasti "yritä nyt levätä ja hirtä se masennusliero"! Nyt on ehkä aloittaa lieron hirtto talkoot. 

Nyt koen, että minulla on oikeita eväitä tälle tielle ja oikea tukijoukko rinnalla. Katsotaan mitä tästä tulee.

Tämän tahtoisin olevan jokaiselle muistutuksena, että vaikka on huonoja päiviä, huonoja kausia ei pidä antaa periksi. Minulla on ollut kymmeniä kertoja, jolloin on tuntunut, että tämä oli nyt tässä, mutta jostakin selkärangasta tulee pieni sähköisku, joka pistää minut liikkeelle, välillä hitaasti madellen, joskus hiukan vauhdikkaammin. Tähän omaan vauhdikkuuteni olen onneksi löytänyt miehen, joka on rauhallisempi ja rauhoittaa minuakin, kun minulla oikein viheltää ja teen seitsemää asiaa yhtä aikaa. Toinen mikä on auttanut, iltaisin kuulokkeet korville ja äänikirja tulille. Olen aina sanonut, että en pysty keskittymään, mutta nyt olen kuunnellut jo miltei sata kirjaa ja oikein odotan, että saan kuulokkeet illalla korville. Päivän touhuissa en vielä osaa kirjaan keskittyä. Tällä hetkellä kuuntelen Keinulaudalla Päivi Storgårdin kirjaa, jota voin suositella lämpimästi.

 "Kaikille ei anneta saksia, neulaa tai puikkoja. Minul­le on tässä vaiheessa sallittu puikkojen lisäksi myös virkkuukoukku ja kanavaneula. Yhteensä olen ku­tonut kaksitoista paria villasukkia ja yhden parit­toman. 

Alku on aina pahin. Pitää luoda silmukat ja jakaa ne neljälle puikolle. Joskus neuleen aloittaa langan väärällä päällä, jolloin lanka loppuu heti kättelyssä. Tai neule kiertyy sotkuksi, ja on pakko purkaa. Olen purkanut lukemattomia alkuja. 

Keskivaiheilla täytyy muistaa asioita. Laskea sil­mukoita ja kerroksia, tehdä kantalappua ja kiila­kavennuksia. En koskaan kirjoita ylös, montako ker­rosta mihinkin on mennyt. Joudun laskemaan ne mon­ta kertaa, sillä unohdan luvut saman tien. Jos laskee väärin, täytyy taas purkaa. 

Sukantekijänä minä olen melkein ihminen. 
 

Outi on nelikymppinen nainen, jolla menee hy­vin. Tietenkin menee: hänellähän on vetävä ja lahjakas aviomies, ihanat lapset, kiinnostava ura televisiossa. Joskus masentaa, lasten syntymän jälkeen etenkin. Välillä menee lujaa, ehkä liian­kin lujaa mutta sellaistahan elämä kaikilla on, että välillä menee paremmin ja välillä huonom­min. Kuin olisi keinulaudalla. Kaikki se kuuluu asiaan. 

Vai kuuluuko? Jokin alkaa purkautua Outissa. Hän ei enää pääse masennuksesta ylös. Hän ei osaa enää pysäyttää itseään silloin, kun vauhti karkaa käsistä."

https://kustantamo.sets.fi/kirja/keinulaudalla/

Saan kirjoista paljon kosketuspintaa omaan elämääni, välillä kuuntelen hömppäkirjoja ja välillä ammattikirjastoa.

 

Kappale: Keinu Cheek 

https://www.youtube.com/watch?v=HFZrJ8kcjUU

Tämän vuoden mielenterveysviikko vietetään marraskuussa viikolla 47. 

Olen seurannut kamppanjaa mielenkiinnolla ja olen menossa puhumaankin yhteen tilaisuuteen. 

Näiden viikkojen merkitys on noussut arkeeni oman masennukseni vuoksi. Olen todella paljon saanut tukea toisilta saman läpi käyneiltä, joten ajattelen, että tästä puhuminen on mun juttu. Mielenterveysongelmien häpeäminen on jo tabu ja tahdon olla rikkomassa sitä stigmaa mikä mielenterveysongelmiin liitetään. 

Omista tunteista puhuminen toiselle ääneen on yksi askel tervehtymiseen. Itse olen sanonut miehelleni usein ns. tyhmiä asioita mitkä ovat vaivanneet päätäni, mutta sen ulos saadessa sen merkitys kutistuu. Ja pystyn asiasta, kuin asiasta hänelle sanomaan, vaikka välillä ne hölmöiltä tuntuukin, jälkikäteen niille on jo helpompi nauraa. Mutta tällä korostan sitä puhumisen tärkeyttä, sitä että sanoitat omat tunteesi toiselle. 

Puhukaa ja kuunnelkaa läheisiänne, muistakaa kysyä mitä kuuluu. 

Piristäkää itseänne kynttilöin ja lämpimällä suihkulla tai vaikka juoksulenkillä, etsikää se mistä itse nautitte. Antakaa itsellenne lupa nauttia elämästä. 

Kappale; Haloo Helsinki, Kuu saa valtansa auringolta 

www.youtube.com/watch?v=EnH0s2JwDD4

Muistakaa rakastaa

<3 Jenni <3 

Kuvat;bixabay