Usein arjen keskellä havahdun, kuin unesta. Mistä kummasta olen löytänyt nuo kaikki voimat, jotka tarvitsin, että olen tässä pisteessä.
Lähisuhde väkivallan jälkeen nostin pääni, kasasin itseni ja jatkoin matkaani. Useiden retkahduksieni jälkeen sain kasattua itseni jälleen ja jatkoin matkaani.
Kukaan ei voi käsittää sitä tuskaa, mitä kaikkea se yksikin retkahdus tekee ihmiselle, yksi pieni hetki mömmöissä, muuttuu useiden viikkojen piinaksi. Miettii omassa päässään tuhansia asioita. Kenelle haluaa asiasta kertoa vai haluaako, suuri häpeä, pystynkö kertomaan hoitavalle taholle, uskooko minuun kukaan enää, olen aivan surkea, mitä lastensuojelu sanoo, itse syytökset, olivat jotain aivan sairasta ja ajatuksen kääntäminen positiiviseksi oli vaikeaa. Kun pääsin hoidossa siihen pisteeseen, että uskalsin oikeasti olla rehellinen hoitavalle taholle. Heidän ammatitaitonsa sai minut pysymään kasassa, he ja kihlattuni saivat minut nousemaan uudestaan jaloilleni. Yksinään en olisi jaksanut.
Useat eivät ymmärrä, kuinka tuo ihminen kärsii itse tuosta sairaudesta, se ei ole sitä, etteikö ihmistä kiinnostaisi oma terveys tms. Riippuvuudelle, kun et vaan voi mitään. Minä olen lopun elämäni riippuvainen, sen kanssa voi elää täysin normaalia elämää, mutta aina täytyy muistaa oma jaksaminen ja opeteltava olemaan terveellä tavalla itsekäs, se on itselleni vieläkin vaikeaa, opettelua.
Jopa parhaalle ystävälle oli vaikea noista kertoa ja harvoin kerroinkaan, olinhan jälleen tuottanut pettymyksen. Hän on kyllä kulkenut kanssani miltei 20vuoden taipaleen, aina vierelläni tukien ja ymmärtäen. Osaksi siksi, en tahtonut hänelle retkahduksista kertoa, kun en halunnut hänelle lisähuolia minusta ja pojistani. Hän jaksaa yhä rinnallani <3
Myös huonoimpina hetkinä, kun elämä runteli kunnolla, sain jostain aina syyn nousta ja jatkaa. Olen elämäni velkaa vanhimmalle pojalleni <3
Nuo voimat, joita olen tarvinnut elämäni matkalla, kuvittelen ainakin osittain saaneeni siitä, kun väkivaltaisesta suhteesta selvisin hengissä ja pääsin eroon tuosta sairaasta ihmisestä.
Ajatukseni tuolloin oli, että jos tästä selviän hengissä, niin minua ei pysäytä mikään, eikä ole pysäyttänytkään. Kuten lääkärikin kyssillä ihmetteli muutamia vuosia sitten, kuinka kummassa olin tullut kävellen päivystykseen, kun nilkkani oli ollut murtuneena useamman kuukauden, ei edes kipu minua pysäyttänyt.
Mutta tuo vahvuus meinasi kääntyä minua vastaankin, kun masennuin, en tahtonut myöntää millään tilannetta ja sitä, että minä oikeasti tarvitsen lääkkeen pysyäkseni kasassa. Mutta tuolta hetkestä lähtien alkoi toipumiseni ja elämäni matka.
tuomittuna kulkemaan
https://www.youtube.com/watch?v=N72Gbbq3Esg&list=RD2hmhAb4UNYY&index=14
Tänä päivänä voin vain ihmetellä, kuinka selvisin, kuinka jaksoin aina uudestaan yrittää.
Niin, kuin Pave Maijanen lauloi laulussaan
"kun olin maahan lyöty,
eikä kukaan voinut yli virran mua kantaa.
Täytyi itse nousta ja koota itsensä"
Liekkö se elämän nälkä ollut se, jonka turvin jaksoin jatkaa.
Elämän nälkä
https://www.youtube.com/watch?v=HDv1m7tRFn8
Mielestäni jokaisen terveenkin, kannattaisi pysähtyä ja jäädä miettimään oikeasti itselleen tärkeitä asioita, mikä saa itsensä voimaan hyvin, mikä parantaa omaa oloa. Negatiiviset ihmiset vievät todella paljon energiaa itseltä, itse olen tehnyt töitä, jotta tänä päivänä lähelläni on ihmisiä, jotka saavat minut voimaan paremmin. Meillä on vain tämä yksi elämä se kannattaa käyttää, niin, että voi oikeasti kiikkustuolissa istua tyytyväisenä itseensä, tyytyväisenä elämäänsä.
En ole koskaan aiemmin ollut niin sinut, itseni kanssa, kuin tällä hetkellä elämässäni.
Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä päätöstä ja etsiä parempaa huomista!!
💗Jenni 💗
Muistakaa rakastaa
Et sinä yksin
https://www.youtube.com/watch?v=5YPxuhOTtOo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti