Täytyy jälleen ihmetellä, miksi aikuisten täytyy antaa lapsilleen se kuva, että elämässä täytyy pärjätä eikä heikkoutta voi näyttää. Kaikkien pitäisi jaksaa se normaali arki, koulu, harrastukset...mutta mitäs jos pohjalla onkin masennus tai vastaava.
Minä olen kyllä puhunut aina sen puolesta, että on rohkeutta olla heikko. Aina ei ole pakko jaksaa, välillä voi olla päiviä, ettei mikään huvita, eikä se sanele sitä, että ihmisessä olisi jotain vialla tai, että hän olisi poikkeava.
Se vahvuus, jonka itse olen löytänyt olemalla minä, esittämättä mitään, tuo minulle iloa päivittäin. Tämän hetkinen elämän tilanteeni on sellainen, että minun ei tarvitse hötkyillä ja juosta, kuin päätön kana. Olemme rakentaneet arkemme niin, että minunkin pää pysyy vauhdissa mukana. Minullakin on oikeus voida hyvin, vaikka sairastuin masennukseen. Ennen häpesin edes sanoa ääneen, että tykkään nukkua pitkään ja nautin kotona olosta. Tänä päivänä arvostan jokaista hetkeä, kun saan olla ja antaa aikaani itselleni. Tietenkin välillä mieli tekee tepposia ja kyseenalaistaa välillä päässäni, olenko tehnyt tänään tarpeeksi, mutta, kun sen sanoo ääneen esimerkiksi kihlatulle, se ei vaivaa lainkaan niin paljon.
Ennen määritin itseni tekemisen kautta, jotta pystyin olemaan tyttyväinen itseeni piti päivässä siivota, kokata, pyykätä, lenkkeillä jne. Osaksi juurikin tuon vuoksi sairastuin masennukseen. Nyt osaan olla tyytyväinen ihan oman vapaa päivänkin jälkeen, eihän minun tarvitse kenellekkään todistella mitään.
Olen elämässäni kuullut ja nähnytnuorten tarinoita ja vastaani tulee usein se, kun nuori ei uskalla olla heikko, ei uskalla kertoa kenellekkään, kuinka mieli oikeasti on maassa. Vanhemmille kertominen on useimmiten kaikista vaikeinta. Kumpa se ei olisi näin. Itse rohkaisen jokaista nuorta kertomaan asioista suoraan, rehellisesti ja aina ensimmäisenä vanhemmalle. Niin minä ainakin olen pojilleni aina sanonut, että eteen ei voi tulla sellaista asiaa, jota minulle ei voisi kertoa. Vanhempien on todella ikävää kuulla oman lapsensa asioista muualta. Jokainen nuori pitäisi hyväksyä sellaisena, kuin on eikä asettaa tavallaan odotuksia sen mukaan mitä itse vanhempi on joutunut käymään läpi eikä tänä päivänä saisi verrata vanhemman lapsuuteen, kuinka erilaista se oli ja hekin jaksoivat niin kyllä pitää tänäkin päivänä jaksaa. Emmehän tahdo kasvattaa lapsiamme hurja taakka harteilla jo pienestä pitäen. Nuori ajattelee usein, että jos hän kertoo omasta huonosta mielialasta vanhemmalleen, niin se on häpeä ja pettymys. He eivät tahdo tuottaa pettymystä vanhemmalleen. Mutta vanhempana ajattelen asian, niin että itse tahdon kyllä tietää lapseni asiat, oli asia iloinen tai surullinen. Tahdon tukea lapsiani kaikessa, mitä elämä heille eteen tuo.
Muistakaa olla lapsillenne se aikuinen, jolle on helppo tulla kertomaan se vaikeakin asia.
Nuoret ovat murrosiässä niin haavoittuvaisia ja lisäksi jos pinnan alla kyteekin masennus, se syö nuorta pala palalta, lopulta nuoresta ei ole jäljellä, kuin haamu entisestä. Aina pelkkä rakkaus ei riitä.
Kysykää lapseltanne, miten hän voi!!!
Muistakaa rakastaa
💖Jenni💖
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti