Katse taivaisiin
Tänään pyhäinpäivänä,
muistamme kaikkia heitä, jotka ovat luotamme lähteneet.
Kyynel vierähtää poskelleni,
tiedän heidän olevan lähellä,
mutta niin kaukana ja ikävä on ikuinen.
Tunnen tuulen väreen poskellani, tunnen hänet vierelläni, hetkessä hän, kuitenkin on poissa.
Niin monta asiaa olisi sanottavana ja kysyttävänä, niin monta asiaa tehtävänä. Etsin muistoistani pieniä asioita, tuoksuja ja kosketuksia, niitä, joita en enää kokea voi.
Isovanhemmilleni tahtoisin kertoa, kuinka rakkaita he ovat edelleen ja, kuinka paljon heiltä olen oppinut, kuinka kiitollinen heille olen. Teidän ovet olivat auki aina, koskaan ette sanoneet, "en kerkeä", aina te kerkesitte antaa minulle aikaanne.
Intiaaniprinsessaa tahtoisin halata, ottaa siipeni suojaan, ettei hänen tarvitsisi pelätä. Letittäisin jälleen hänen mustia hiuksiaan, jota hän rakasti teini aikanaan, kun muuten läheisyyttä oli vaikea ottaa vastaan. Kertoisin, etten tuominnut häntä koskaan päihteiden käytöstä, se ei ollut hänen syynsä, päihteet valitsivat hänet, hän oli viaton uhri. "Minulla oli onni saada sinut elämääni, pienenä tyttönä mustine silminesi, hymyilit, otit kädestäni kiinni, etkä koskaan päästänyt irti, olit pikkusisko, jota minulla ei koskaan ollut. Tiedän, että kuljet vierelläni"
Te ystävät, jotka sairaus uuvutti, tahtoisin istua vierellänne sen viimeisen hetken, että ette olisi yksin. Silittäisin hiuksianne, kertoisin, ettei enää tarvitsi pelätä, pitäisin kiinni viimeiseen henkäykseen. Voisitte turvata minuun, kuten minä turvasin teihin. Meitä yhdisti hullu huumorintajumme, musiikkimakumme ja tietynlainen rämäpäisyys, kiitos kaikista vuosista, tulette elämään mukanani ikuisesti, niissä tarinoissa, joita kerron uudestaan ja uudestaan, tiedätte kenenkä kanssa hiihdimme kymmenen kilometriä 10litraa kotiviiniä repussa kaverimme bileisiin, pitkin kallaveden jäitä, kaatuilimme ja nauraa rätkätimme ja kenen kanssa ajoimme autolla baariin eikä kuskimme päässyt sisään...ihme, että selvisimme kaikesta hengissä.
Kymmeniä ystäviäni, jotka ovat lähteneet aivan liian nuorina ja aivan liian aikaisin kertoisin typeriä puujalka vitsejäni, halaisin ja me nauraisimme yhdessä, niin, kuin ennenkin. Viettäisimme yhteistä aikaa, te olitte minulle, kuin toinen perhe. Te uskoitte minuun, kun en itse uskonut, te rauhoititte mieleni, kun olin levoton. Annoitte rakkauttanne, jota juuri tuolloin tarvitsin. Teidän kuolemat olivat turhia, ne oltaisiin voitu välttää. Kumpa Suomessa päihdehuolto ja mielenterveyspalvelut toimisi paremmin, ihmiset, jotka haluaisi hoitoon, pääsisivät sinne, eikä vaadittaisi asunnottomalta päihdeaddiktilta viikon kuivaa aikaa, jotta hän olisi tarpeeksi sitoutunut hoitoon. "Tiedätte, että sydämeni asia on puhua päihdehuollon karikoista, teistä viattomista uhreista ja omasta kokemuksestani, mitä on olla asunnoton päihdeaddikti, mitä pelkotiloja asunnottomuus tuo nuoren ihmisen elämään, kylmässä rappukäytävässä vieroitusoireineen, tiedätte, että en unohda menneisyyttäni, enkä teitä, olette sydämessäni".
Tämän päivän ei ole tarkoitus kuitenkaan itkettää silmiämme päästä, tämän päivän tarkoitus on muistaa heitä ja hyviä yhteisiä aikojamme. Pieni hymyn häivä kyynelten seassa, sitä elämä on.
💕Sytytetään kynttilät rakkaillemme💕
Rakkaudella Jenni
💖Muistakaa rakastaa💖
Kommentit
Lähetä kommentti