Sen vuoksi olen juuri tällainen...

Moni on sanonut ääneen minulle, 

että toivoisi, etten olisi joutunut kokemaan kaikkea, mitä takaani löytyy. 

Ei, itse en ajattele lainkaan niin. Itsestäni tuntuu, että olen tullut tällaiseksi ihmiseksi, juurikin siitä syystä, että olen kulkenut pimeissä syvissä vesissä. Ne hetket, mitä kukaan ei toiselle toivoisi, on kasvattanut minusta empaattisen toisia kohtaan. 

Ymmärrän nuoria äitejä, varsinkin yh-äidit ovat olleet lähellä sydäntäni aina. Sitä vahvuutta noissa naisissa ei voi, kun ihailla. Tavalla tai toisella eteenpäin menevät ja aina tekevät parhaansa, parhaansa siihen hetkeen kytkettynä. 

Ymmärrän ihmisiä, jotka haaveilevat ns. normaalista perhe- elämästä. Jotta saisi käydä töissä, viedä lapsia harrastuksiin ja olla illalla väsynyt kaikesta siitä. 

Ymmärrän narkomaania, jolla on vieroitusoireet, jolla ei ole kotia, ei ole paikkaa minne mennä. Ymmärrän ihmisiä, jotka yrittävät rimpuilla selvinpäin, mutta tuntuu, että maailma on sinua vastaan. 

Ymmärrän naisia/ihmisiä, joita on kaltoin kohdeltu, ymmärrän hyväksikäytettyjä, hakattuja ja häväistyjä ihmisiä, ymmärrän heidän inhon ja uhon, mutta tiedän myös, että se uho laantuu vuosien saatossa ja muuttuu päämääräiseksi tiedon viemiseksi eteenpäin, ettei kenenkään tarvitsisi kokea sellaista. Meidän kokemukset eivät poistu mielestä koskaan, eikä meidän tarvitse ymmärtää niitä sairaita ihmisiä, jotka meitä kohtaan väärin tekivät. 

Ymmärrän ihmisiä, 

jotka ovat menettäneet syntymättömän lapsen. Tiedän sen tuskan, kun jotakin hyvin rakasta on viety pois. 

Ymmärrän ihmisiä, jonka läheinen/läheisiä on poistunut aivan liian varhain. Osa heistä turhaan päihteiden vuoksi ja osa sairauksien uuvuttamina. 

Ymmärrän ihmisiä, joiden läheinen on menetetty päihteille tai jollekin sairaudelle, he elävät, mutta se on nuorallatanssia. Joskus on hyvä päivä, joskus on monen viikon huono jakso. Se on vain toisen kannattelua ja eteenpäin viemistä. Se on, kuin olisit kadottanut sen ihmisen, jonka tunsit. 

Ymmärrän ihmisiä, joiden läheinen/ ystävä soittaa ja kertoo, "en jaksa tätä enää". Tiedän mikä kuorma rinnallasi on, näet läheisesi hipuvan kauemmaksi, mutta tiedät, että itse et voi häntä pelastaa, vaan läheisen on itse tahdottava sitä. 

Ymmärrän ihmisiä, jotka ovat joutuneet sanomaan hyvästit omille isovanhemmilleen. Muistan, kuinka he hiipuivat hiljaa pois. 

Ymmärrän uusperheellisiä. Ymmärrän mikä tunneviidakko se on, kun eri-ikäisiä lapsia yhdistetään perheeksi. Tiedän, kuinka kovilla vanhemmat ovat ja tiedän, kun lasten etä vanhemmat heittävät kapuloita rattaisiin. Tiedän, kun voimat ovat vähissä ja tuntuu, että helpoin tapa on vaan ottaa ja lähteä. Aina on rakkaus voittanut. 

Ymmärrän vanhempia, kun heidän lapsen toinen vanhempi on kuollut. Elämämme vaikeimpia tehtäviä on kertoa rakkaalle lapselle, että "isäsi on kuollut". Muistan tuon hetken ja tuskan ikuisesti, tuntui, kun en olisi löytänyt sanoja ja mikään hetki ei olisi ollut oikea. 

Ymmärrän ihmisiä, jotka kokevat, että ympärillä on ihmisiä, jotka välittävät.

Taakse katsoessani näen paljon sumua, pimeyttä, tietämättömyyttä, mutta näen siellä myös ystäviä, rakkaita, hyviä hetkiä, upeita muistoja, ystäviä, joita en koskaan unohda. 

Tämän kaiken olen kahlannut läpi, mutta olen kiitollinen elämälle. Minulta on viety paljon, mutta olen myös saanut paljon. Koskaan en ole ajatellut antavani periksi, koska lapset ovat tarvinneet minua, he ovat kuljettaneet minua elämässä eteenpäin, rakkaudesta. 

Ja tässä istun kirjoittamassa vain ja ainoastaan, koska olen saanut rakkautta, minua on rakastettu ja työnnetty eteenpäin. 

Tällä hetkellä elän sitä unelmaani, josta voin vain unelmoida kymmenen vuotta sitten.

        Kaiken kokemani vuoksi tiedän, kuinka arvokas elämä on 

                        💕Kiitos elämä, kiitos perhe ja läheiset💕

                                       💖Rakkaudella Jenni💖

Kuvat;Pixabay