Kun lapsi puhuu kuolemasta...

Ne hetket, kun erityisherkkä 9vee sanoo haluavansa kuolla, vereni seisahtuvat, kyynel hakee paikkaansa silmäkulmassa, hengitykseni vaikeutuu, tuntuu kuin kurkussani olisi omena pahanolon tunne tulee niin syvältä. Sitten havahdun ja skarpaan, minä en saa lyyhistyä, minun täytyy pysyä vahvana lasteni vuoksi. 

lapsi ja lintu 

https://www.youtube.com/watch?v=qc5lPGtC1tg



Tiedän niin sen tunteen, kun lasta ahdistaa ja olo on hankala. Milloin koskee jalkaan, milloin käsiin, milloin päähän. Lapsen on vaikea hahmottaa omaa ahdistustaan ja siksi ne tuntuvatkin lapsella erilaisina kiputiloina. Nyt jälkikäteen ajateltuna, olisihan minun pitänyt ymmärtää jo aiemmin pojan vaikeaa oloa, kun kipuja on ollut kauan, mutta se on niin jossittelua, että unohdetaan se nyt kokonaan. Pojan elämässä on sattunut niin paljon pienestä iästä huolimatta. Hän menetti biologisen isänsä tapaturmaisesti noin neljä vuotta sitten, hän oli tuolloin niin pieni ettei osannut asiaa käsitellä, vaikka hän kävikin perheneuvolassa juttelemassa. Vuosi sitten, kun muutimme 50kilometrin päähän vanhoista tutuista kavereista ja ympäristöstä, pojan olo sai ääripäänsä. Koulussa turhautuneena opettajalle tuli vi...... huudettua, pahan olon pahentuessa sai raivokohtauksen, jonka jälkeen oli ihmeissään mitä on tehnyt ja sai paniikkikohtauksen. Äitinä lapsen tällainen pahaolo jäytää luissa saakka!!!

Koululta pyysimme apuja jo viime talvena, koulukuraattori sanoi, ettei kuulu hänelle, oljenkortena oli koulupsykologi, mutta hänkin sanoi, ettei kuulunut hänelle...olimme tilanteessa niin yksin!!!

Sen tiesin, että apua poika tarvitsee ja pian. 


ihme ja kumma 

https://www.youtube.com/watch?v=F6e2iBeLxr0


Perheneuvolan asiakkuutemme oli jo vanhentunut. Sitten varasimme omalle lääkärille käynti ajan ja hän onneksemme kirjoitti lähetteen lasten psykiatrian poliklinikalle. Nyt olemme siellä avopuolen tutkimusjaksolla, eli käymme keskustelemassa pari kertaa kuukaudessa ja muutaman kuukauden päästä on hoitopalaveri, jossa lääkärin kanssa mietimme jatkoja.  

Vanhemmilta, varsinkin itseltäni erityisherkkänä tämä vaatii ponnistelua ja uskomattomia voimia, jotta itse pysyy kasassa ja turvallisena aikuisena lapsen rinnalla. Onnekseni kihlattuni on itselleni järkähtämätön tukipilari, unohtamatta veljeä, äitiä, ystävää ja mummoa. Onni on läheiset 💓

Tämän tekstin kirjoitin, jotta vanhemmat samassa tilanteessa, eivät häpeilisi ja jäisi yksin, vaan hakisivat lapselle apua. 


Muistakaa rakastaa

💓Jenni💓



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mieleni sanoi RIKS-RAKS-POKS

Olen sairastunut masennukseen yli kymmenen vuotta sitten. Väsymykseni oli kokonaisvaltainen,  arjen asiat pyöritin, pojat sai ruokaa, puhtaa...