Syksy tuo aina paljon jotain uutta...

 Usein sorrumme masentelemaan, kun syksy koittaa. Kihlattuni on opettanut minua nelisen vuotta näkemään kaikessa jotain hyvääkin. Siksi näin syksyn tullen olen ruennut ajattelemaan, että se on, kuin uuden alku, kesän vihreys vaihtuu uskomattomiin väriyhdistelmiin, pimeys ja kynttilät tuovat lisää kauneutta tähän vuoden aikaan. Muutamia vuosia sitten masennuin usein syksyisin, mutta en enää. Se on vaatinut itsensä tutkiskelua ja kuuntelua useita tunteja. Tänä päivänä tiedän, kun huonompi ns.aalto on tuloillaan, silloin tiedän, että nyt täytyy hiljentää tahtia. Masennukseni kun pahenee juurikin silloin, kun unohdan itseni. Nyt uskon ymmärtäväni, että jos en huolehdi itsestäni niin siitä kärsin minä ja läheiseni. Olen ihminen, joka tekee esim.töitä uupumiseen asti ja sitten ollaan niin poikki, ettei kykene töihin ja siitä lähtee jälleen oravanpyörä pyörimään 😕

kaija koo hullut päivät

https://www.youtube.com/watch?v=hBh395fKeKk&list=PL8ZIZiw2rYubmVgkoY3SWqa-WEpkeScch

Itseni on ollut vaikea pysähtyä ja tyhjentää ajatuksiani, koska ennen pään on nollannut aina päihteillä. Tuon tilalle oli hankala rueta etsimään eri keinoja. Siinä sivussa oli pakko rueta tulkitsemaankin noita tunteita. Ennen sitä otti pillerin niin murheeseen, kun juhlaankin. Koskaan ei tarvinnut käydä kipeitä tunteitaan läpi vaan pystyi ne aineilla turruttamaan, unohtamaan. En edes psykologin juttusilla halunnut olla rehellinen omasta olostani ja käyttämistäni aineista, koska huoli siitä, että lasten kotona oloon puututaan lastensuojelun puolelta, tuolloin en ollut  valmis ottamaan apua vastaan. 

Tuo muuri lastensuojelun täytyisi saada katkeamaan jo nuorien päihdeäitien ja isien kohdalla. Että he ovat tukena ja kulkevat mukana vaikeina aikoina, niin, että he saavat pitää lapsensa kotona erilaisten tukien avulla. Tämän vuoksi synnytysosaston sosiaalityöntekijän täytyisi olla todellakin pitkän ammattitaustan omaava ja työskentelevän aidosti päihdeperheiden puolesta. 

Sosiaalityöntekijähän tapaa perheen tai äidin synnytysosastolla lapsen syntymän jälkeen, ennen kuin perhe kotiutetaan. Mielestäni tuota suhdetta olisi syytä vahvistaa jo raskauden aikana, kun käydään äitiyspolilla. 💏

Atomirotta piru olkapäällä

https://www.youtube.com/watch?v=70j69Bpheds

Tämä syksy on tuonut todellakin jotain uutta perheeseemme. Aloitin itse uudessa työpaikassa, josta olen vain unelmoinut!  Ennen en uskonut omiin kykyihini, vahvuuksiini tai osaamiseeni. Onnekseni olen saanut todella ihania ohjaajia ja oppinut heiltä todella paljon siitä, että itsestään voi oikeasti olla ylpeä ja omiin taitoihin saa ja pitää uskoa. Tätä vahvisti etenkin Kulttuuripaja Luoteen vartaisohjaaja koulutus ja ryhmien suunnittelu ja vetäminen. Kihlattuni kanssa usein siitä puhummekin, kuinka elämme tänä päivänä omaa unelmaamme. Tämän vuoksi suosittelen kaikkia unelmoimaan suuresti! Jos kuitenkin tuntuu, että syksy masentaa ja tuntuu kuin voimat ei riittäisi mihinkään niin voihan sitä vetää aamulla villasukat jalkaan, kömpiä sohvan nurkkaan, nauttia suklaata ja nauttia elokuvasta, ladaten akkuja, huomenna päivä voi olla jo valoisampi!

Atomirotta Älä huoli tyttö

https://www.youtube.com/watch?v=MWKnIIUOs4s

Valoa pimeyteen kaikille ✨


Muistakaa rakastaa 

💓Jenni💓

1 kommentti:

  1. Blogit luettu ja ymmärretty. Selvää tekstiä. Jatka vain samaan malliin. Risto.

    VastaaPoista

Mieleni sanoi RIKS-RAKS-POKS

Olen sairastunut masennukseen yli kymmenen vuotta sitten. Väsymykseni oli kokonaisvaltainen,  arjen asiat pyöritin, pojat sai ruokaa, puhtaa...