Työssäni nuorisonohjaajana miltei päivittäin törmään nuoriin, jotka kummastelevat mitä kaikkea olen käyttänyt ja kokenut. Näistä asioista haluan olla heillekkin avoin ja kertoa niiden päihteiden nurja puoli.
Moni voi ajatella, että selvisihän se tuokin niin miksi minä en! Asia ei vaan ole niin mustavalkea.
Itse olen pinnistellyt 20vuotta päihteiden kanssa, rinnalle, kun sain masennuksen se on ollut melkoinen kombo hoidettavaksi. Itse en nähnyt päihteetöntä elämää edes vaihtoehtona, koska mieleni oli jo niin kulminoitunut päihteidenkäyttäjäksi. Aamun ensimmäinen ajatus useimmiten oli mitäs tänään, se oli kuluttavaa, jos sinulla ei sille päivälle ollut mitään, niin kärsit vierotusoireista, soittelit kaikki ns. ystävät läpi, lähetit kymmeniä tekstiviestejä jos jostain jotain sais...harvoin sellainen ystävä vastaan tuli, että "hei mä tarjoon." Kun raha ei tuolloinkaan puussa kasvanut, sitä piti jollakin tapaa säätää, sitäkin. Huonoina hetkinä teki mieli antaa periksi, mutta onnekseni omat lapseni pitivät minut elämässä kiinni, enkä missään nimessä halunnut heidän kärsivän.
Se valheinen päihdemailma, se tuhoaa monia ihmismieliä. Kehenkään et voi luottaa 100% et edes itseesi, kusetat itseäsi joka päivä ajattelemalla, etten ole koukussa minä hallitsen käyttöäni, ja paskat sanon minä. Vaikka ihminen, kuinka yrittää elää aineiden yläpuolella se ei sitä ole. Kerran kun aineet saa sinut koukkuun, siinä olet aina altavastaaja niin kauan, kun vierottaudut ja hoidat itsesi kokonaiseksi.
Jossakin tekstissä viime viikolla; "Ihmistä ei saa ehjäksi, jos se on hakattu palasiksi, mutta siitä saa kyllä upean mosaiikin" Mielestäni tuo oli osuvasti kirjoitettu!
Senkin jälkeen, kun olen jättänyt päihteet joudun ravistelemaan itseäni ja muistuttamaan omasta jaksamisesta, töiden kuormittavuudesta, hyvinvoinnistani miltei päivittäin, koska tiedän, että jos en pidä mieltäni kunnossa, olen askeleen lähempänä retkahdusta. Väsyneenä ja kuormittuneena sen rajan ylittäminen sumenee. Niin kävi viimeisenkin retkahdukseni kanssa. Olin tuolloin masennus kierteessä, väsymykseni ja kipuni hallitsivat minua täysin. Siihen vielä väärä paikka, väärä aika ja väärä tuttu, joka uskotteli minulle, että voinhan ihan kipuihin jotain ottaa, siitä se sitten lähti.
Koskaan en voi sanoa, että olipa hienoa ja upeeta vetää pää sekaisin. Siihen liittyy paljon myös häpeän tunteita, joita jouduun miettimään päivittäin, eikä se parantanut jo valmiiksi masentunutta mieltäni lainkaan.
Useina päivinä tahdoin pään sekasin siksi, että yö jossakin rapussa ei tuntuisi niin pelottavalta.
Se oli sellaista henkistä peliä koko ajan.
EN SUOSITTELE KOKEILEMAAN
Muistakaa rakastaa
💓Jenni💓
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti