Itselläni masennus sai alkunsa lapsen syntymän jälkeen, se ei ollut synnytyksen jälkeistä masennusta vaan ihan normi masennusta, joka vei voimat ja mielenkiinnon elämään. Tuon masennuksen kanssa käsikädessä kulkien pienetkin asiat tuntuivat suurilta. Elämäni päihdeongelmaisena yksinhuoltajana ei hampaita naurattanut. Yksinhuoltajaksi ryhdyin täysin omien voimavarojeni vuoksi. En voinut enää kannatella toista päihdeongelmaista aikuista ihmistä rinnallani. Tuolloin ainoa syy, oli jatkaa, omat lapset! Olen heille elämäni velkaa!!!
Neuvolassa minua alussa moitittiin siitä, kun olin väsynyt. Tuosta syystä harvoille ja valituille uskalsin edes kertoa, kuinka masentunut olin. Omalla lääkärillä käytyäni sain lääkityksen, mutta en hoitoa. Itse olen tätä ihmetellytkin, että hoidetaan lääkkeellä, mutta ei selvitetä miksi masennuin ja ehdoteta jatkohoitoa. Lääkitys auttoi onnekseni, että ne pahimmat jäävuoren huiput jäivät pois, eikä sinne pohjamutiinkaan tarvennut lähteä rypemään, mutta se oli jonkinlaista selviytymistä päivästä toiseen. Lääkityksestäkin olin aluksi sitä mieltä, että kyllä minun pitää kestää ja jaksaa oma elämä ilman lääkitystä. Olinhan vahvojen naisten sukua...vahvuus kääntyikin heikkoudekseni, ennen kuin tajusin, että vahvuutta on juuri se, että myöntää heikkoutensa.
Lapsistani olin todella ylpeä ja onnellinen. Niin kuin tänäkin päivänä, mutta eihän sekään tietenkään masennustani pois vienyt.
Vuosia kuuntelin toistuvasti sitä, että ryhdistäydy, nouse ylös, vihonviimeisiä sanoja joita tahdoin kuulla. Vuosia myöhemmin pääsin oikeanlaiseen hoitoon, minua kuunneltiin ja ymmärrettiin ansimmäistä kertaa elämässäni, eikä se ollut millään tavalla minusta kiinni, että juuri minä sairastuin. Vihdoinkin henkinen selkäreppuni oli tyhjennetty ja annettiin lupa sairastaa. Tuota kautta pääsin myös päihdehoitoon, vaikka tuolloin ekana ajattelinkin, että se on pelkkää kyttäämistä, ennen, kuin ymmärsin, että kaikki tekemäni virheet oli vain minusta kiinni.
Kukaan, joka ei itse ole masentunut, ei tiedä mitä kaikkea ihminen käy läpi masennuksensa vuoksi. Häpeä ja syyllisyys on vain pieni pintaraapaisu, niistä tunteista joita käymme läpi. Vierellä kulkijan on turha sanoa, että tiedän miltä sinusta tuntuu, kun asia ei niin ole. Jokainen kokee ja tuntee eri tavoin, toiset vahvemmin kuin toiset. Jos olisin tiennyt jo nuorena aikuisena, että olen erityisherkkä, olisin osannut ehkä ymmärtää itseäni paremmin.
Tänä päivänä osaan kuunnella itseäni ja tiedän, kuinka pystyn välttämään sen, että kulutan itseni puhki. Paljon olen jättänyt myös ihmisiä taakseni, sen vuoksi, että itse voisin voida paremmin. Ilman rinnalla kulkevaa kihlattuani ja upeaa perhetyötämme, en olisi oppinut koskaan pitämään itsestäni huolta. Tänä päivänä osaan arvostaa itseäni ihmisenä, aivan eritavoin, kun nuorempana. Minun ei tarvitse kelvata kaikille, kunhan olen itse sinut kanssani!
Muistakaa rakastaa
💓Jenni💓
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti