Isänpäivä

Meillä kaikilla on isä, 

joillakin meillä on ollut onni saada kasvaa ja tutustua häneen, toisin,

kuin toisilla, 

jotka eivät ole nähneet isäänsä koskaan, osa on menettänyt isänsä tai osalla on maailman paras bonus isä, isäpuoli tai jokin rakas läheinen, jonka mieltää isäksi. 

Tänä päivänä perheitä on erilaisia  ja sen myötä bonus iskät ja isäpuolet ovat arkipäivää. 

Meidän perheessä isänpäivää vietetään meidän perheen isän kunniaksi. Muistamme tietysti myös poikiemme  ukkeja ja menehtyneitä ukkeja, isoukkeja ja pojan biologista isää. Kynttilät käymme sytyttämässä mahdollisuuksien mukaan ja pihalle syttyy aina kynttilät. uusperheemme myötä myös ukkeja on tuplasti muistettavana. 

Lisäksi olemme saaneet taivaanlahjan pojallemme, Kaakin. Hän on ollut tuon pojan ukki pienestä pitäen, vaikka meillä ei ole mitään verisiteitä toisiimme. 

Rauhoitamme päivää ja teemme vähän sitä mitä iskä tahtoo. Emme tee yleensä sen kummemmin juhlaa tästä päivästä, vaan nautimme siitä, kun saamme olla yhdessä kotona. 

Päivä tuo tietenkin mieleemme myös sen haikeuden, kun osa ukeistamme on jo kuollut, samoin, 

kuin poikamme isä.

Isänpäivänä tulee miettineeksi niitä asioita tai taitoja mitä ukeilta on oppinut lapsena ja mitä heidän kanssaan puuhasteli. Toinen ukeistani kuljetti minua veneellä saarissa metsämansikoita keräämässä, minne mummo oli tehnyt eväät, nuo ovat aivan ihania muistoja. Käytti minua hillasoilla ja kalastus mökillä, oli yhteinen harrastus. Kun taas toinen ukkini oli vielä pitkään työelämässä, kun olin lapsi, mutta heillä vietin aikaa serkkuni ja veljeni kanssa kesäisin ja viikonloppuisin aika paljonkin. Myös lapin reissuja teimme useita yhdessä. Molemmissa ukeissa arvostin sitä rauhallisuutta ja hyvää huumorintajua. Heistä huokui tieto ja elämän viisaus. Tänä päivänä toivon heidän olevan ylpeitä lapsenlapsista ja lapsenlapsenlapsistaan, että heidän olisi hyvä olla. 

Sitten pääsemme kipeään aiheeseen. 

Entäs, kun on isä fyysisesti vielä täällä, mutta oletkin menettänyt hänet kuningas alkoholille ja muistikin tekee tepposia. Et voi radikaalisti surra ja tehdä lopullista surutyötä, että hän olisi kuollut, vaan teet uutta matkaa ja opettelet pysymään vierellä, tarvittaessa, sitoutumatta, että se ei söisi omia voimavaroja loppuun. Kuuntelet samat haukut useita kertoja ja toistat samoja asioita useita kertoja. Pyydät isääsi kirjottamaan asioita ylös, että helpompi olisi muistaa, mutta siinä se sitten viinanpiru olkapäällä käskee kännipäissään repiä kaikki muistilaput. Hän on niin täynnä kaikkea sitä turhautumista, viinanpirua ja yksinäisyyttä, hänen on helppo syyttää meitä läheisiä monista asioista, vaikka hän sisimmässään onkin tuo mahtavin ja rakkain isä, joka ei meille varmasti mitään pahaa tarkoittaisikaan. Hän on menettämässä otetta elämään ja hän työntää meitä läheisiään pois ja toisessa hetkessä soittaa sen kymmenen kertaa päivässä ja minun pitäisi keretä istua siinä puhelimessa tunnista toiseen. Se ei vain näin työssä käyvänä ja perheellisenä ole mitenkään mahdollista. Hoidonpiiriin hän ei tahdo, epäilee kaikkia. 

Tämä tuo mieleeni sen, kuinka paljon näitä yksinäisiä sieluja on, jotka erakoituvat oman sairautensa vuoksi. Istuvat yksin kotona päivästä toiseen ja miettivät oliko nyt aamu vai ilta, herätäkkö vai jatkaako unia. Päivässä ei ole mitään mikä jäsentelisi päivän ja erottaisi yön päivästä.

Viinanpiru olkapäällä hänelle on aivan sama nukkuuko päivällä vai yöllä. Kun korkki on auki tulee katkeruuksissaan haukuttua läheiset ja ties kenet muutkin. Sosiaalihuollon huoli ilmoituksilla ei ole mitään virkaa, niitä on täytelty vuosien saatossa useita ja he käyvät ovella kysymässä onko kaikki hyvin, voitaisko tulla sisälle ja jutella hiukan, eihän hän ketään sinne laske ja käskee heidänkin painuvan helvettiin. Näin hän tekee itselleen hallaa koko ajan. Korkin mentäessä kiinni hän ei muista mistään mitään, siihen on aina hyvä suojautua. Mutta ei, vaikka olen hänen tytär, ei minunkaan tarvitse aina kuunnella syytöksiä ja haukkumisia. Hän nakertaa pieni pala kerrallaan meidän suhdettamme rakoilevaksi reikäjuustoksi. En tiedä pystyykö ihminen antamaan kaikkea edes anteeksi, vaikka se, kuinka olisi viinanpiru olkapäällä tehtykkin. Toinen nakertava tekijä on, kun hän lyö puhelimen viikoksi kiinni, en tiedä mitä hän tällä odottaa saavuttavan, mutta näin se sairasmieli teetättää.

Aina olen hänelle painottanut, että jos hätä on, soitetaan ambulanssi tms. ei minulle, mutta usein hän on soittanut minulle, kun viinanpirun kanssa on mennytkin useampi viikko, sydän tykyttää, hän on unohtanut syödä ja ei enää ole tiennyt onko ilta vai päivä, mikä viikonpäivä on tai missä hän edes on. Noina hetkinä tunnen tuskaa, kuinka kadoksissa tuo ihminen on, kuinka hänestä on voinut tulla tuollainen, ihminen, joka ei hyväksynyt päivä olutta, ihminen, joka aina ajatteli lastensa parasta, ihminen...

Vaikka meillä mielessämme onkin rakkaus isiämme kohtaan näin isänpäivänä voi tämä useille olla vaikeakin päivä. 

Heille tahtoisin sanoa, ette ole yksin.

Kappale; Kaija Koo, Isä 

www.youtube.com/watch?v=oStu7A4bFNw

Kaikesta tästä huonosta tunteestani huolimatta, 

toivotan kaikille maailman iseille, ukeille, bonuksille ja puolikkaille maailman parhainta isänpäivää, olette ansainneet tämän päivän. 

Haluan myös kiittää kaikkia ukkeja, 

poikiemme elämässä, 

kiitos pojille annetusta ajasta, 

kiitos rakkaudesta ja 

kiitos kun olette läsnä.

Kiitän myös isääni turvallisesta lapsuudesta 💗

Muistakaa rakastaa

💓Jenni💓

ps. Iskälleni pelkkä Pönni 💗