Vappu huumaa poikkeustilassa

Näin olemme jälleen edenneet keväässä siihen pisteeseen, että vappu tuli ja lumi suli. Näissä poikkeusoloissa, olin unohtanut koko vapun, eihän mitään voinut suunnitella tai reissuta. Isäntä ottikin itselleen lisätöitä koko viikonlopuksi, eilen illalla rakensimme myös koirien vuoksi aitaa pihaamme, joten ei tässä juhlia keretä. Joten viikonloppu on samanlainen, kuin muutkin, pihahommia riittää vaikka muille jakaa, eikä sisälläkään sille näytä, että voisin huilailla. On pyykin pesua, imurointia, ruuan laittoa...kovin on muuttunut vapun viettomme niistä iloisista ilakoinneista rauhalliseen koti- iltaan, voisi jopa vanhaksi meitä luulla.

Eilen jälleen kun rakensimme aitaa yhdessä ukon kanssa huumori oli onnemme. Vuosien saatossa olemme oppineet tekemään hommia yhdessä, mutta molempien täytyy kuunnella toisen ideat melko varpaillaan ja torpata toisen idea omalla, paremmalla idealla. Ennen otin itseeni ja jätin ukon yksinään puuhaamaan, mutta nyt voimme touhuta yhdessä, vaikka se onkin väliin melko huvittavaa ja rasittavaakin, kun toimimme aivan täysin eri tavalla. Toisesta huokuu se äijämäisyys ja minä piirtelisin kukkia ja somistaisin aitaa vielä viikonkin päästä. Mutta onni on, että olemme erilaisia. Lisäksi minä tekisin asiat heti ja päin p..., ukko etsii mittaa ja tekee suunnitelmia, joka oikeasti on usein kannattanutkin ja itse olen oppinutkin siitä vähän, että välillä on parempi hetki miettiä ja suunnitella. Olen aina vaan niin kärsimätön, minulle aita valmiiksi nyt ja heti. Ei ehkä parhaimpia tapojani.

Poikien kanssa kävimme herkku ostoksilla ja he majoittuivatkin heidän yläkertaansa koko illaksi. Ihana kun, heillä on ollut hyvä päivä, ei riitoja. Yhtäaikaa he nauttivat toistensa seurasta ja samassa silmänräpäytyksessä on sota tantere valmis, mutta ei onneksi tänään. Olen iloinen, että heistä on toisilleen todella paljon seuraa vaikka välillä riitojakin on paljon. Siinä he oppivat jakamaan lelujaan/pelejään ja näin kasvattavat toinen toistaan. Ja onhan 9vuotias ollut sellainen tuki ja turva nuoremmalle, ei tulisi kuuloonkaan, että vain hänen huone olisi yläkerrassa jos me nukumme alhaalla, mutta kun siellä on molempien poikien huoneet niin se toimii hyvin, puhutaankin heidän valtakunnastaan.

Toissa iltana rupesin kuuntelemaan erityisherkkyydestä kirjaa Suvi Bowellan Ihana herkkyys. Tuntui jälleen, että ompa outo tunne, kun kirjoittaja (itse erityisherkkä) kuvailee samoja asioita, joita itse olen miettinyt, kuullut, tuntenut. Yksi oudoimmista asioista mitä olen kokenut on tv:n antenninjohto. Sanoin jo nuorena veljelleni, että sain siitä sähköiskun, hänhän nauroi tuollon minulle, että tyhmä, kun siinä ei kulje edes virta. Mutta nyt ymmärrän, että se on erityisherkkyyttä, tunnen jotain outoa siinä johdossa, tätä olen ukollenikin selittänyt, että outo juttu mutta näin se vain on. Ja on varmasti useita tilanteita, joissa ukko on pyörittänyt päätään, kun olen tuntenut tai kuullut jotakin, josta hänellä ei ole mitään tietoa. Iltaisin kuulen kuinka ränneissä ohut vesivana valuu, kuulen sen kuin kosken kuohunnan, mies ei tätä kuule. Tästä syystä tykkään nukkua huoneessa, jossa on vaikka ilmanpuhdistin päällä, se pitää tasaista hyrinä ääntä ja näin saan unen niiden muiden äänien keskellä.
Moni ajattelee, että tuo eukko on vain päästään sekaisin, mutta onnekseni minä ja läheiseni tietävät, että en ole psyykkisesti noin sairas, en sairasta, kuin masennusta. Se juurikin on tuonut minut istumaan tähän omaan nurkkaani kirjoittamaan päivistämme uusperheellisenä, en välitä muiden sanomisista, itse tiedämme, kuinka asiamme on ja olemme tähän kaikkeen tyytyväisiä. Heillä joilla on aikaa miettiä ja jauhaa minun asioista, heillä on vain tekemisen puute ja oma elämä on tunneköyhää.

Olen vuosikausia elänyt entisessä elämässäni kaksoiselämää. Joutunut valehtelemaan, joka taholla lapsen isän ja oman päihteidenkäytön vuoksi. Olen valehdellut vanhemmilleni, läheisilleni, ystävilleni ja kavereilleni. Tiedän ukkoni eläneen myös kaksoiselämää. Tämän vuoksi tahdomme olla toisillemme täysin rehellisiä ja kertoa myös niistä vaikeista asioista, mutta tällä tavalla olemme välttäneet kaikki ne suurimmat yhteenotot. Onhan nämä yhteiset vuodet olleet opettelua ja haparointia todellakin. Ukolle ajatus rehellisyydestä ja puhumisesta parisuhteessa oli aivan mysteeri, itse olin taas ollut se kusetettu osapuoli, joten en oisi tätä parisuhdetta lähtenyt edes rakentamaan, jos en olisi saanut toiselta täyttä rehellisyyttä. Rehellisyys vie pitkälle.

Tästä hetkestä mielestäni kertoo upeasti Kaija Koon kipale Onnellinen loppu

https://www.youtube.com/watch?v=926UUNewQH4


Näihin tunnelmiin
Muistakaa rakastaa
Jenni <3