Viikonlopun pyörteissä

Usein kuulee äitien sanovan, että kun on niin kiire ja kaikkea tekemättä. Juu on kiire ja kaikki tekemättä, mutta kuka sinulta vaatii, että tänään pitää tehdä tuo ja tuo ja tuo. Istu alas ja nauti hetkistä, kun perhe on koossa. Imurointi ja pyykinpesu voi odottaa huomista, tietysti on jotain hommia jota ei voi siirtää, mutta arjesta kannattaa nauttia. Meillä viimeinen vuosi on ollut muutosten vuosi, vanhimman pojan muutto omilleen, meidän muutto lähi kylälle, poikien koulunvaihto jne. 
Tänään saan nauttia hetkistä, kun kaikki kolme poikaa on kotona. Vanhin poika tuli vaihtamaan renkaat autoonsa ja meidän koti on aina hänenkin koti, vaikka oikea oma koti olisi muualla. On onneni, että mieheni on juuri tuollainen kun on. Hän on tullut juttuun vanhimman pojan kanssa heti ensimmäisestä kerrasta lähtien ja poika sanoikin kerran, että meille tuli mies taloon, lausahdus kuvaa tilannettamme hyvin. Meillä on mahdollisuus turvautua turvalliseen ja luotettavaan aikuiseen mieheen, ennen näin ei ole ollut. Ihailen heitä salaa kun puuhaavat yhdessä, ei voi kuin olla tyytyväinen. Se mitä elämä on meillä molemmilla joskus ollut, ei vaikuta elämäämme muuten kuin sen, että olemme henkisesti käyty kova koulu ja osaamme tänä päivänä arvostaa jokaista hetkeä. Niin moni kaveri tai ystävä on lähtenyt oman käden kautta tai kuollut päihteisiin, ettei laskuissa ole enää vuosiin pysynyt. Jokainen kuolema on ollut turha. Nuorimman pojan isän kuoltua muutama vuosi sitten, totesin mielessäni, että nyt liippas jo liian läheltä. Harvoin elämää osaa arvostaa oikein ennen, kuin sen meinaa menettää tai kuolema koskettaa. Monia tilanteita olemme miehen kanssa puhuttukkin, että ihme on, että molemmat elämme vielä. Vaikka menneisyys onkin sellainen harmaa möykky, jota kuljetan elämäni läpi mukana, niin silti minulla on oikeus onneen. Tarinoillani tahdon luoda toivoa heille, jotka ei vielä ole päässeet näin pitkälle toipumistarinassaan. Voin vain sanoa, että olen ollut pohjalla, olen tuskaillut vierotusoireiden, kipujen, valheiden kanssa, aika on ollut vaikeaa, mutta nyt voin vain hymyillä ja sanoa "minä tein sen"! Ja se jos minä selviydyin, niin kuka tahansa voi selviintyä. Mielessäni toivoisinkin, että olisi päivä, kun ihmiset eivät tuomitsisi menneisyyden vuoksi, vaan tajuaisivat, että riippuvaisuus on sairaus ja ihminen, joka on selvinnyt tuon helvetin läpi on aivan yhtä arvokas kuin kuka tahansa muukin. 
Eilen ajattelin, kun hermoni oli kuin viulunkieli, että menen sängylle peiton alle ja kuuntelen puolituntia ihan yksin äänikirjaa (Eve Hietamiehen Tarhapäivä) kerettyäni peiton alle, ihmisriippuvainen koiramme Kaapo hiipi päälleni suloisella 40kilon painollaan, nuolaisi naamaani isolla ja märällä kielellään, mitä muutakaan voin sanoa, kuin että olet ihana. (en nuolaissut takaisin) Pääsimme yhteisymmärrykseen, että Kaapo voi kuunnella kirjaa kanssani kun on vain vieressäni. Okei koira rauhtoitettu, kohta oven takaa kuuluu raapimista, äh, nousen avaamaan oven meidän eläkeläis kissallemme Jussille. Siinä samassa Kaapon täytyy hyökätä ahdistelemaan Jussia, jos puhuisi niin sanoisi varmasti, se on minun äiti, elä koske siihen. Tilanne rauhoittuu, koira vieressä ja kissa rinnan päällä, kuluu ehkä kaksi minuttia ja ovi aukeaa jälleen. Sieltä tulee 8vee poikani niin halipula tarpeessa kuin voikaan. Okei, luovutan, sammutan kirjani, rapsuttelen ja halailen näitä kolmea poikaani ja sanon, jospa lähettäs sitten ruuan lämmitykseen. Kyllä tuollaiset omat ajat ovat tässä perheessä luksusta todella. Mieheni ottaakin oman aikansa vanhemman koiramme iltalenkillä joka ilta. Lähtee kirjaimellisesti karkuun arkeamme!
Ihana hetki kotona, kun on hiljaista! Laitoin pienemmätkin pojat ulkoilemaan niin sain pienen tauon päivääni. Luksusta!! Mutta, jospa nyt rupeaisin ruuan tekoon, ettei nyt liian hyvältä tunnu :)
Jottei nyt kaikki ajattele, että ompa sillä ruusuista ja elo kuin kukkakedossa, niin ei se ole, ei tarvitse kateuden tuomaa punaa poskiin nostattaa. Meillä on aivan samat ongelmat, kuin jokaisessa perheessä, uusioperheen tuomat ristiriitaiset tunteet ihan sekaisin päässämme. Tiukkina hetkinä tulee sanottua toiselle päin naamaa ihan jotain paskaa joka heti sen jälkeen kaduttaa. Mutta liittomme on terve ja olemme oppineet, että kaikesta voi puhua. Välillä tekisi mieli sanoa, että tunge se puhuminen sinne minne ei aurinko paista, mutta eih, tiedän, et vaikka asia olisi mikä, mutta kun sen nostaa kissana pöydälle ja molemmat saa sanoa mielipiteensä niin se helpottaa. Meidän ei tarvitse olla aina samaa mieltä asioistamme,emmekä todella olekkaan, mutta meidän täytyy ymmärtää ja arvostaa toisen mielipidettä. Joskus sanonkin, että helvetti, että olen valinnut ukon, joka ei todellakaan anna minulle periksi, vaan pitää omista mielipiteistään kiinni viimeiseen asti, ääägh. Raivostuttavaa, mutta en kyllä sellaista lapatossuakaan kahtoisi, joka kaikkeen vaan myötäilisi, hyi. Vanhin pojistani ja mieheni kun kävivät pojalle auton haku reissulla, ostivat tuliaisiksi suklaalevyt, jotka todella kuvastivat meitä. Minun levyssäni luki jäyhävänkääjä, tuo jäi elämään, olen nykyään aina jäyhävänkääjä. Heidän silmät oli osuneet tuohon levyyn, eikä ollut tarvinnut hetkeäkään miettiä, että olisiko se tuo. Lisäksi arkeamme kiristää läheisten päihdeongelmat ja niiden tuomat haasteet. Joskus sanoin, että elämä on sellaista kun siitä itse tekee, mutta on siinä paljon muutakin. Juuri nuo ulkopuolelta tulevat paineet ja odotukset värittää meidänkin arkea. Samoin kuin esimerkiksi, jotka elävät väkivaltaisessa parisuhteessa. Itse olen kokenut elämää väkivaltaisen narsistin kanssa, tuolloin en saanut päättää edes omasta kehostani. Niin kyllä elämä on monimutkainen matka kivineen ja kuoppineen, jotkut valitsevat viisaammin kuin toiset, toisilla on jo syntyessään geeni riippuvuus sairauteen, aina se elämä ei mene niin kuin suunnittelee.

Mielestäni tämä muusikoiden tekemä kipale tuo jokaiselle toivoa!

https://www.youtube.com/watch?v=z8U9NY5EEzI


Tämän kappaleen myötä toivotan teille kaikille antoisia pääsiäispyhiä, nauttikaa hetkistä ja retkistä 
Aurinkoisin terveisin 
Jenni <3