Tekisi niin mieleni vetää villasukat jalkaan ja käpertyä sohvalle, mutta ei, kotikoulu ja ruuanlaitto odottaa, siinä sivussa elukoiden ruuat, pyykit ja tiskit. Tänään en imuroi, sen olen päättänyt, pölyt ei katoa mihinkään vaikka ne imuroinkin vasta huomenna. Täytyy jossain kohtaa muistaa myös oma jaksaminen, tähän on opeteltu vuosia. Vasta masennuksen kautta ymmärsin, että kohtelen itseäni väärin, vaadin itseltäni sellaista mikä sai minut kulumaan loppu. Siitähän kärsii koko perhe jos vanhemmat eivät jaksa, joten nyt harjotellaan taukojen pitämistä ja armollisuutta itseään kohtaan. Luulisi sen onnistuvan tuosta noin vain, mutta olen vähän sellainen, että teen nyt vielä tämän ja sitten huomaankin useamman tunnin kuluneen ilman taukoa.
Keskiviikkona arki hommiini tulee koulu ruokien haku koululta, erittäin hyvä päätös kaupungilta. Ikävää ajatella, että suomen hyvinvointivaltiossa on nälkää näkeviä lapsia, joille ei vanhemmat tarjoa lämmintä ruokaa kun rahat menee päihteisiin, pelaamiseen tms.
Vaikka on väsynyt ja tekisi mieli hautautua vällyjen alle, ei auta. Jostain täytyy etsiä jotain positiivista ja ryhdistäytyä. Tällä kertaa silmäni osuvat Mietteitä maalta sivustolle ja siellä runoon, joka oli kuin tästä päivästä!
Tänään täytän päiväni,
pienillä ilon hippusilla,
ammennan sylin täydeltä
valoa ja hymyä,
joka syntyy lasten naurusta,
koiran katseesta, räystäiltä tippuvista pisaroista
ja
kuulethan kuinka ne
kuiskivat keväästä
kauniimmasta ajasta.
Näin päivään on ammennettu hippunen positiivisuutta ja sen voimalla jälleen mennään "kurja" tiistai päiväkin. Itse olen tietoisesti jättänyt väliin uutiset ja korona lähetykset, ahdistun niistä vain turhaan, mies kertoo asiat mulle lyhyesti ja vain asian, turhia lietsomatta.
Huomaa todellakin, että on tiistai. Pojan olisi pitänyt olla jo 9 aikaa puhelin kourassa lukemassa luokkakaverille äikän kirjan tekstiä, mutta mehän nukuimme vielä tuolloin, siis jälleen onnemme ohi! Onneksemme kaverikin oli nukkunut! Näin sitä päivää taas taaplataan käyntiin ja läksyt tehdään melko sumuisessa tunnelmassa.
Tämä viikko onkin ihana kun on vain neljä päivää koulua ja töitä, iskäkin kotona jopa neljä päivää, ensimmäistä kertaa vuoteen. Katsotaan nyt, kuinka olemme maanantaina toistemme kurkuissa kiinni. Olemme tottuneet siihen, että iskä käypi töissä ja minä hoidan pojat ja kodin, sitten kun olemmekin useamman päivän 24/7 se käypi hermoon, ei saakkaan tehdä omaa tahtia hommiaan. Kihlatullani Juhalla on ad/hd joten kun sovitaan, että huilataan puoltuntia sohvalla, sen persaus nousee viiden minuutin jälkeen ja nauraa jo itsekkin ku ei voi vaan olla (naurua). Hänen ad/hd ja minun erityisherkkyys on kyllä melkoinen paketti. Toinen ei edes huomaa ad/hd höyryissään, että minä olen mököttänyt jo 10minuuttia sohvalla, lopuksi kumpikaan ei muista mistä möksähin, jälleen naurua. Arjessamme pääsemme pitkälle huumorin avulla ja ajattelemalla, että miten huonosti asiat voisi olla.
Piti käydä ulkona kuuntelemassa hetki linnunlaulua (koiran haukuntaa) ja puron solinaa (lasten kirkumista), jotta jaksaa taas loppupäivän. Perheen puput Niilo ja Karpo asustavat vanhassa kanalassa, jossa heillä on monta neliöö ulkotarhaa ja sisätilaa. Kevät on heidänkin osalta ihanaa aikaa, kun pakkaset rupeavat olemaan ohi, sisällä kasvaa ohraa ja herneen versoja jo heille, ennen, kuin saa luonnosta. Ja niin sain tänäänkin heiltä iloloikkia kun salaattia heille vein. Jokainen lemmikki vie aikaa päivästä, mutta ne antavat takaisin niin paljon, että sitä ei voi edes kuvitella.
Taian alkaa vääntää ruokaa jo huomiselle, kun vanhin poika tulee vahtimaan pikkuveljiään huomiseksi, niin olisi muutakin tarjota kuin nuudeleita. Saa nähdä kuinka 19vuotias vetää kotikoulun läpi ;)
Palataan
Aurinkoisin terkuin
Jenni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti