Päihdehelvetistä uusperheelliseksi!!!

  AD/HD?? Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö  attention-deficit hyperactivity disorder, ADHD) on toimintakykyä heikentävä kehityksellinen häiriö, joka voidaan diagnosoida lapsuudessa, nuoruudessa tai aikuisuudessa. ADHD:n ydinoireet ovat tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivisuus. ADHD:n diagnosointiin tarvitaan tietoa oireiden esiintymisestä ja toimintakyvystä eri tilanteissa, henkilön psyykkisestä ja fyysisestä terveydentilasta, kehityshistoriasta, elämäntilanteesta sekä muista oireisiin vaikuttavista tekijöistä. Erotusdiagnostiikassa on arvioitava, selittyvätkö oireet muilla sairauksilla tai häiriöillä. Monet erotusdiagnostisesti olennaisista häiriöistä voivat esiintyä myös samanaikaisesti ADHD:n kanssa. ADHD:n hyvä hoito suunnitellaan yksilöllisten tarpeiden ja tavoitteiden mukaan. Hoidon tavoitteena on lievittää ADHD-oireiden aiheuttamaa haittaa ja parantaa toimintakykyä. Keskeisiä keinoja ovat ADHD-oireiseen henkilöön ja hänen ympäristöönsä kohdistuvat tukitoimet...

Usein arjen keskellä havahdun, kuin unesta. Mistä kummasta olen löytänyt nuo kaikki voimat, jotka tarvitsin, että olen tässä pisteessä.  Lähisuhde väkivallan jälkeen nostin pääni, kasasin itseni ja jatkoin matkaani. Useiden retkahduksieni jälkeen sain kasattua itseni jälleen ja jatkoin matkaani.  Kukaan ei voi käsittää sitä tuskaa, mitä kaikkea se yksikin retkahdus tekee ihmiselle, yksi pieni hetki mömmöissä, muuttuu useiden viikkojen piinaksi. Miettii omassa päässään tuhansia asioita. Kenelle haluaa asiasta kertoa vai haluaako, suuri häpeä, pystynkö kertomaan hoitavalle taholle, uskooko minuun kukaan enää, olen aivan surkea, mitä lastensuojelu sanoo, itse syytökset, olivat jotain aivan sairasta ja ajatuksen kääntäminen positiiviseksi oli vaikeaa. Kun pääsin hoidossa siihen pisteeseen, että uskalsin oikeasti olla rehellinen hoitavalle taholle. Heidän ammatitaitonsa sai minut pysymään kasassa, he ja kihlattuni saivat minut nousemaan uudestaan jaloilleni. Yksinään en olisi jaksa...

Olen törmännyt pari kertaa ihmisiin, jotka sanoivat, "ryyppäämällä ja pillereilläkö olet itsellesi töitä saanut, että pitäsköhän minunkin" En voinut uskoa, että minulle oikeasti noin sanotaan.  Ei en saanut tätä titteliä ihan niin helpolla... Minähän olen sairas ihminen, en ole omasta halustani addikti, se on niin syvällä. Noita sanojani miettiessä mietin itsekseni, mitä kaikkea minun piti kokea, jotta tänä päivänä voin sanoa itsestäni ylpeänä, että olen oma kokemusasiantuntijaksi. Nuorena jouduin seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Kuvittelin sen olevan vain, minun vikani, näinhän tietyt aikuiset olivat minulle sanoneet ja näinhän tekijäkin minulle uskotteli. Tuolloin en ymmärtänyt, kuinka sairas ihmisen täytyy olla, jotta tekee jotain tuon kaltaista kasvavalle nuorelle.  Ihminen joka teki väärin, pääsi, kuin kissa veräjästä. Yritin unohtaa asiaa koko nuoren elämäni, mutta koskaan se ei onnistunut. Päihteitä käyttämällä sain rauhan mieleeni, joskus alkoholi/pilleri pöhnässä ...

Tämän tekstin omistan kaikille heille, joilla tavalla tai toisella on ollut ongelmia oman mielen kanssa.  Itselläni masennus sai alkunsa lapsen syntymän jälkeen, se ei ollut synnytyksen jälkeistä masennusta vaan ihan normi masennusta, joka vei voimat ja mielenkiinnon elämään. Tuon masennuksen kanssa käsikädessä kulkien pienetkin asiat tuntuivat suurilta. Elämäni päihdeongelmaisena yksinhuoltajana ei hampaita naurattanut. Yksinhuoltajaksi ryhdyin täysin omien voimavarojeni vuoksi. En voinut enää kannatella toista päihdeongelmaista aikuista ihmistä rinnallani. Tuolloin ainoa syy, oli jatkaa, omat lapset! Olen heille elämäni velkaa!!! Neuvolassa minua alussa moitittiin siitä, kun olin väsynyt. Tuosta syystä harvoille ja valituille uskalsin edes kertoa, kuinka masentunut olin. Omalla lääkärillä käytyäni sain lääkityksen, mutta en hoitoa. Itse olen tätä ihmetellytkin, että hoidetaan lääkkeellä, mutta ei selvitetä miksi masennuin ja ehdoteta jatkohoitoa. Lääkitys auttoi onnekseni, että n...

Näin pyhäinpäivänä muistelemme pois menneitä ystäviämme, sukulaisia, läheisiä, tuttuja.  Itselläni muistettavien lista on pitkä ja tuskainen. Liian moni on lähtenyt liian aikaisin, joko päihteiden vuoksi tai päihteisiin.  Nuoret ihmiset, joilla oli vielä elämää koettavana, niin paljon ja maailmalle niin paljon annettavaa. Heille kaikille minä sytytän kynttiläni. Noita turhia kuolemia on liikaa ja siksi ongelmista täytyy puhua, eikä vaieta! Heitäkin osaa olisi voinut auttaa, jos olisimme olleet rehellisiä edes itsellemme. Tuo katala valheiden maailma, päihdemaailma opettaa ihmisen siihen, että valehtelee itselleenkin saati ihmisille ympärille.  Ihminen ei tee sitä tyhmyyttään eikä varmasti uhallaan vaan oikeasti hän on sairas. Tämän, kun jokainen ei- päihdeongelmainen ymmärtäisi asiamme olisivat helpompia. Osassa perheissä käyttäjää syyllistetään ja syytetään tekemisistä toisissa perheissä nuori opetetaankin jo kotona siihen valhe maailmaan. Tuo päihdeongelmainen tarvitsee...

  Työssäni nuorisonohjaajana miltei päivittäin törmään nuoriin, jotka kummastelevat mitä kaikkea olen käyttänyt ja kokenut. Näistä asioista haluan olla heillekkin avoin ja kertoa niiden päihteiden nurja puoli.  Moni voi ajatella, että selvisihän se tuokin niin miksi minä en! Asia ei vaan ole niin mustavalkea.  Itse olen pinnistellyt 20vuotta päihteiden kanssa, rinnalle, kun sain masennuksen se on ollut melkoinen kombo hoidettavaksi. Itse en nähnyt päihteetöntä elämää edes vaihtoehtona, koska mieleni oli jo niin kulminoitunut päihteidenkäyttäjäksi. Aamun ensimmäinen ajatus useimmiten oli mitäs tänään, se oli kuluttavaa, jos sinulla ei sille päivälle ollut mitään, niin kärsit vierotusoireista, soittelit kaikki ns. ystävät läpi, lähetit kymmeniä tekstiviestejä jos jostain jotain sais...harvoin sellainen ystävä vastaan tuli, että "hei mä tarjoon." Kun raha ei tuolloinkaan puussa kasvanut, sitä piti jollakin tapaa säätää, sitäkin. Huonoina hetkinä teki mieli antaa periksi, mut...

Ne hetket,  kun erityisherkkä 9vee sanoo haluavansa kuolla, vereni seisahtuvat, kyynel hakee paikkaansa silmäkulmassa, hengitykseni vaikeutuu, tuntuu kuin kurkussani olisi omena pahanolon tunne tulee niin syvältä. Sitten havahdun ja skarppaan, minä en saa lyyhistyä, minun täytyy pysyä vahvana lasteni vuoksi.  Tiedän niin sen tunteen, kun lasta ahdistaa ja olo on hankala. Milloin koskee jalkaan, milloin käsiin, milloin päähän. Lapsen on vaikea hahmottaa omaa ahdistustaan ja siksi ne tuntuvatkin lapsella erilaisina kiputiloina. Nyt jälkikäteen ajateltuna, olisihan minun pitänyt ymmärtää jo aiemmin pojan vaikeaa oloa, kun kipuja on ollut kauan, mutta se on niin jossittelua, että unohdetaan se nyt kokonaan. Pojan elämässä on sattunut niin paljon pienestä iästä huolimatta. Hän menetti biologisen isänsä tapaturmaisesti noin neljä vuotta sitten, hän oli tuolloin niin pieni ettei osannut asiaa käsitellä, vaikka hän kävikin perheneuvolassa juttelemassa. Vuosi sitten, kun muutimme ...