Päihdehelvetistä uusperheelliseksi!!!

  Hei, kesää päin jo vauhdilla täällä Pohjois-savossakin Mielestäni on ikävää seurata nuoria ihmisiä, jotka eivät uskalla/halua tehdä toisin, kuin vanhemmat odottavat. Vielä kuulen sitä, kun vanhemmat sanovat nuorelle, "mitäköhän se mummokin ajattelee, jos et lukiota käy?" tai "olet ensimmäinen suvussamme, joka ei lähde opiskelemaan, ajattelisit nyt vähän miltä meistä tuntuu". Kyllä noissa kohissa se pitäisi olla meidän aikuisten, joiden pitäisi ajatella. Se nuori kantaa tuota taakkanaan koko ikänsä ja jos perusaineet ei enää kiinnosta, niin lukion huonoilla papereilla et tee yhtään mitään. Jos hän ei suoriudu odotustenne mukaan, hän on epäonnistuja itselleen.  Joskus nuori tarvitsee oikeasti aikaa etsiä itseänsä, tuolloin kymppiluokka tms. on mahtava vaihtoehto. Joskus nuorta voi kasvattaa eniten, kun pääsee konkreettisesti tekemään töitä esim. työkokeilujaksoja. Hänellä on kuitenkin  suunnitelmia elämässä ja se on tärkeintä, että ei jää kotiin makaamaan.  Sama pät...

Tämä on kiertänyt blogeissa ja tykästyin ajatuksesta.  Opitte myös tuntemaan minua, ehkä vähän paremmin ja voitte lähteä myös leikkiin mukaan kopioimalla kysymykset itsellenne.   HARRASTUKSENI Bloggaaminen, kirjoittaminen, lemmikit ERITYISTAITO Empaattisuus ERIKOISTUNTOMERKKINI Pinkit tai punaiset hiukset VOIMABIISI Stand by me, Lemmy Killmisterin esittämänä TUNNUSLAUSEENI Äiti,rakastaa sinua LAPSUUDEN KARKKIMUISTO Isoukkini kettu karkit KERÄILEN Muumi mukeja ONNEKSI MINUSTA EI TULLUT Ahdas mielistä MITÄ TODELLA HALUAISIN TEHDÄ Lähteä ulkomaan reissulle TAPA VIETTÄÄ VAPAAILTA Kotona perheen parissa, saunomista ENNEN INTERNETTIÄ OLI MAHTAVAA Kirjoittettiin vanhan ajan kirjeitä ENNEN INTERNETTIÄ OLI KAUHEAA Kun tv;stä ei tullut mitään, nykyään on useita suoratoisto palveluita yms. PARHAAT PUOLENI Olen hyvä kuuntelija ja lojaali  OLEN HYVÄKSYNYT Että hoitaja urani on ohi KAPINOIN Nuorten puolesta EN OSAA Japania PELKÄÄN Kieroja ihmisiä  MUREHDIN Tulevaisuudesta RAKASTAN...

 Ystävyys on mielestäni näinä korona aikoina saanut uutta mittakaavaa, ystävän näkemisissä on ollut haasteita rajotteiden ja oman aikataulunkin vuoksi. Ihana on kuitenkin huomata, että tosi ystävät kulkee rinnalla ja mielestäni se on osa sitä aikuisuutta. Kaikilla on omat perheet, työt ja joillakin hurjilla myös koulu siinä rinnalla, niin sitä ei ole vain niin yksinkertaista nyhjäistä yhteistä aikaa viikottain tms.  Itse arvostan ystävissä lojaalisuutta, ymmärrystä ja hiukkaa hulluutta :)  Itselläni on muutamia ystäviä, hengenheimolaisia💓 Aikaisemmassa elämänvaiheissa en pystynyt luottamaan kehenkään, en edes itseeni. Tuolloin yli 10v sitten perheeseeni kuului 9vuotias poikani ja minä. Toista lasta toivoin kovasti, mutta sitä, kun ei ollut kuulunut muutaman vuoden yrityksen aikana, niin ajattelin, että kissa olisi se mikä täyttäisi tuon aukkoni. Jussi kissa haettiin kaverini kanssa muaseudulta ja tuollakin matkalla eksyimme, 😁mutta perille pääsimme ja Jussi kissa pääsi ...

Jälleen kesällä luin lehdestä, kuinka Kuopiossa oli löydetty kuollut nuori mies ja jäljet näyttävät, että hän on joutunut henkirikoksen uhriksi. Kehossani vaeltaa kymmeniä kylmiä väreitä näitä lukiessani. Mietin, kuka on seuraava, tunnenko hänet jne. Vaikka piireistä olen pois päässyt, ei se tarkoita sitä, että olisin pyyhkinyt sen pois, se kulkee mukanani loppu elämäni välillä haaleina muistoina, välillä kipeinä tuskan viiltoina tai hikisinä painajaisina.  Uutisessa kerrotaan uhrin olleen 20vuotias.  Mietin läpi kaikki tutut noin tuon ikäiset...pelko muutaman ystävän puolesta painaa mieltäni.  Illan pimein tunnein mietin, vuosi sitten kuollutta kummi tyttöäni. Tuokin kuolema oli turha ja vahvasti kuvioihin liittyi päihteet. Tuotakaan kuolemaa en pysty koskaan unohtamaan. Mietin usein, oliko hänellä kylmä, tunsiko hän kipua, mitä hän tunsi, vai oliko hän niin aineissa, että oli jo omissa maailmoissaan...Teinkö hänen eteensä kaikkeni...mitä olisin voinut tehdä toisin... Si...

Monihan ei usko, eikä ymmärrä erityisherkkyyttä ollenkaan. Useimmiten ajatellaan, että kuormittunut erityisherkkä lapsi on vain huono käytöksinen, näin siis meidän lapsemme kohdalla. Minä ja poikani olemme erityisherkkiä ja sen kyllä huomaa ihan päivittäisissä asioissa, miten mihinkin reagoidaan. Koulu on tällä hetkellä pojalleni ollut jo pitemmän aikaa paikka, missä kuormitus kasvaa. Paljon lapsia, paljon eri ääniä, opettajan puhe, opettajan vaatimukset, se on vain erityisherkälle liikaa.  Erityisherkkänä kuulet esimerkiksi takarivin sipattelevat tytöt niin kovana, ettei resurssit riitä enää muuhun.  Mieheni kanssa olemme, kuin yö ja päivä. Minä koen, näen, tunnen, kuulen, aistin, niin herkästi ja mies on taas "viileä" eikä näe ja koe asioita samoin, kuin minä.  Olen onnekas, että minulla on ymmärtävä mies. Olen todella huomion kipeä välillä ja välillä minusta tuntuu, että pelkkä silittäminen rasittaa. Olemme päässeet pitkälle sillä, että minä saan, miltei joka ilta omaa...

  Vuosi on kulunut, kun menetin jälleen läheisen päihteille... Kyllähän suru muuttaa muotoaan ja haalistuu arjen kiireessä, mutta niin se vaan kulkee mukana ja nostaa päätään, kun ikävä hyökkää ja muistot vilisevät, kuin elokuvana silmissä!  Joskus kuoleman ymmärtää, mutta aina sitä ei osaa käsitellä niin, että sen ymmärtäisi, miksi niin nuoren ihmisen piti lähteä, onko tämä nyt reilua? Ei, ei, ei ole reilua, mutta eihän elämäkään ole, toisille suodaan elämä ilman päihdeongelmaa, kaikille ei. Kukaan ei tietänsä valitse päihdeongelman kanssa.  Itseäni lohduttaa se, ettei tuon neidin tarvitse enää kamppailla maailmaa vastaan, hän on vapaa ikuisesta tuskasta, viekkareista ja ihmisten ahneudesta. Hän voi iloita ja tanssia enkeleiden kanssa, hymyillä ilman päihteiden tuomaa epävarmuutta, niin kuin hän hymyili silloin 10vanhana, kun häntä lomille perhekodista haimme. Hän on turvassa. Tiedän hänen toivovan, että jatkan elämääni pää pystyssä eteenpäin ja niin olen tehnyt. Katsele...

Täytyy jälleen ihmetellä, miksi aikuisten täytyy antaa lapsilleen se kuva, että elämässä täytyy pärjätä eikä heikkoutta voi näyttää. Kaikkien pitäisi jaksaa se normaali arki, koulu, harrastukset...mutta mitäs jos pohjalla onkin masennus tai vastaava.  Minä olen kyllä puhunut aina sen puolesta, että on rohkeutta olla heikko. Aina ei ole pakko jaksaa, välillä voi olla päiviä, ettei mikään huvita, eikä se sanele sitä, että ihmisessä olisi jotain vialla tai, että hän olisi poikkeava.  Se vahvuus, jonka itse olen löytänyt olemalla minä, esittämättä mitään, tuo minulle iloa päivittäin. Tämän hetkinen elämän tilanteeni on sellainen, että minun ei tarvitse hötkyillä ja juosta, kuin päätön kana. Olemme rakentaneet arkemme niin, että minunkin pää pysyy vauhdissa mukana. Minullakin on oikeus voida hyvin, vaikka sairastuin masennukseen. Ennen häpesin edes sanoa ääneen, että tykkään nukkua pitkään ja nautin kotona olosta. Tänä päivänä arvostan jokaista hetkeä, kun saan olla ja antaa aikaan...