Joka päivä oppii jotain uutta

Itse olen käyttänyt meistä nimitystä uusioperhe ja näin olen tehnyt aina, enempää ajattelematta. Elämä kulkee ja maailma muuttuu, joten täytyy mennä virran mukana. Sain paljon kommenttia uusioperhe sanan käytöstä, joten nykyään yritän käyttää sanaa uusperhe! Suomen uusperheiden liitto ry ja kielitoimisto suosittelevat käytettäväksi uusperhe nimitystä vanhahtavan ja leimaavan uusioperhe- termin sijaan. Itselleni tämä tuli hieman puuntakaa, että tämäkin on muuttunut, mutta näillä mennään. Ja kiitos kaikille kommenteista, ne olivat kuitenkin kaikki positiivisesti sävytettyjä. Kaikki kommenttinne antaa merkitystä ja tarkoituksen jatkaa kirjoittamista, ajatushan on tunteiden herättelyä ja siitä keskustelua. Aiemmin en ollut miettinyt edes sanan merkitystä, kun olin tottunut tuohon vanhan sanan käyttöön. Mutta näin se vanhakin koira oppii uutta, kun katsoo ja kuuntelee ympärillään pyörivää elämää.

Itse en pidä sanoista äitipuoli tai isäpuoli, eikä meillä näitä käytetäkkään, eikä ole velipuoli kuin veli. Meillä tämä on mennyt ihan luonnostaan näin. Olen perheen äiti ja Jenni, mutta aina pidetään esillä se, että pojilla on biologiset vanhemmat. En ole viemässä biologisen vanhemman paikkaa missään nimessä.

Mielestäni on rikkaus, että lapsella on rakastavia aikuisia ympärillä. Vuosia sitten olin todella vahvasti sitä mieltä, että minun kodissani ei voisi asua toisen lapsi, ajatus tuntui kauhistuttavalta. Nelisen vuotta sitten, kun mieheni kanssa rakastuimme hän muutti kotiimme ja oli isä pojilleni ja hänen poikansa kävi meillä viikonloppuisin ja lomilla. Sunnuntait, kun poika lähti oli masentavia ja näin kuinka mieheni suri jo ennen, kuin poika oli edes lähtenyt. Sitten maapallo pyörähti ympäri ja kolmisen vuotta sitten 6vuotias poika tuli kassinsa kanssa meille. Äitinsä väsyi. Meille oli täysin selvää, että poika tulee meille. Ensimmäiset viikot oli kuin sotatantereelta, aivan kauheita. Jokainen etsi paikkojaan, kipuili ikävää, jaettuja leluja ja vanhempia. Olihan molemmat pojat tottuneet saamaan aikuisten huomion itselleen. Vanhin poikani oli kuitenkin 10vuotta vanhempi veljeään, joten huomio oli jo erilaista, toisin, kuin näillä kahdella, kun ikäeroa olikin vain vajaa vuosi. 
Samaan muuttorytinään tuli viikon kesäloma reissu, ihmettelemme vieläkin, että tulimme tuolta perheenä pois. Olemme puhuneet tuosta reissusta jälkikäteen ja pitää sanoa, että jos me siitä selvittiin niin selvitään kyllä kaikesta. Ei tehnyt aamiaisellakaan mieli istua samassa pöydässä, kun savu nousi korvista ja aistin miehenikin ahdistuksen ja tunteet, erityisherkkä kun olen. Noina viikkoina ajattelin, että mihinkähän olen taas pääni pistänyt. Mutta onneksemme rakkautemme kesti ja vahvisti vain meidän perhettä. 

Nythän arkemme on, kuin missä tahansa lapsiperheessä. Pojat rakastavat ja vihaavat toisiaan, kuin biologisetkin veljekset. Kaikesta väitellään ja kaikesta ollaan erimieltä. Mieheni kanssa olemme puhuneet, että meillä on onni saada kasvattaa näin erilaiset pojat. Nuorimmaisemme on tuumaileva, empaattinen, tunteellinen erityisherkkä kun taas toinen on menevä, ahkera ja iloinen pääkolmantena jalkana menossa ja pää katoaisi jos ei kiinni olisi. Mutta paljon yläkerrasta kuuluu myös naurua, noita osaa arvostaa ihan eri tasolla, kun on käynyt sellaisen sodan läpi. Tänä poikkeusaikanakin olen sanonut, että onneksi noita on kaksi, on kaveri kokoajan. En voisi kuvitellakkaan enää elämää erilaiseksi. Parhaita päiviä tietysti itselleni on, kun vanhinkin poika ajelee kylään. 
Sanonta, lapset on rikkaus pitää todellakin paikkansa. Kyllähän ne ottavatkin, mutta antavat kyllä takaisin päin tuplaten jos ei triplatenkin. En voisi kuvitellakkan elämääni ilman poikia, olenhan ollut äiti heti 19vuotiaana. Tuo aika, kun olin nuori äiti ja päihteet toivat hyvää oloa kaikkiin niihin nuoruusajan mustiin muistoihin ja kipuihin sisällä, oli rankkaa. Lapsuuteni oli todella hyvä ja minulla oli rakastava turvallinen koti ja turvalliset aikuiset ympärillä. Itse tekemäni päätökset 15vuotiaana ja siitä eteenpäin vei minua syvälle päihdehelvettiin, väkivaltaiseen parisuhteeseen ja lopulta masennukseen. 
Tänä päivänä onneksi voin ajatella noita menneisyytenäni, ei kovin kaunis historia, mutta sitäkin kasvattavampi. Vaikka kuulostaakin oudolta, niin yhtäkään päivää en vaihtaisi pois. Puhuin ystäväni kanssa, joka myös kokenut nuorena väkivaltaisen parisuhteen. Että nyt ei tulisi kuuloonkaan, että enää alistuisimme sellaiseen ja olemme onnellisia, että koimme sen silloin nuorena. Jokainen nyrkin isku ja huumeiden värittämä päivä on kasvattanut minut juuri tällaiseksi ihmiseksi, kuin nyt olen. 

Tähän on hyvä lopettaa tänään, taustalla kuulen, kun mies opettaa pojille korttipelejä ja tunnen jälleen rakkautta ja lämpöä sydämessäni.

Muistakaa rakastaa
Jenni