Poikkeustila, kotiopetus

Keväisen tuulahduksen terveiset

Auringon paistaessa keittiön ikkunasta sisään, aherran poikien kanssa koulu tehtävien parissa. Tästä tuli todellakin erilainen kevät. Aiemmin ajattelin, että ensimmäinen kevät uudessa kodissamme, nyt mietin, että mitäs nyt.  Keittiöstämme on tullut 2-3 luokkalaisen luokkahuone ja minusta koti opettaja. Suurin osa koulupäivistä sujuu hyvin ja pojat jaksavat keskittyä, mutta välillä omatkin voimat ovat vähissä. Mutta sillä, että saamme olla yhdessä omassa kodissa onnellisia, vie aika pitkälle. Se, että elämme normaalia perhe elämää on  meille, kuin lottovoitto, näin kun ei aina ole ollut.

Ketä olemme; 

Äiti ja isä

Piakkoin neljänkympin saavuttavia huumorintajuisia vanhempia, jotka eivät koskaan kasva aikuisiksi ja joille lapset menevät miltei kaikessa itsemme edelle, tahdomme tarjota lapsillemme hyvän, rakastavan ja turvallisen kodin. Olemme eläneet elämän nurjankin puolen, joten se tavan tylsä arkikin on meille lottovoitto. Kaija Koon sanoja lainatakseni "Jotkut ei kadu mitään, minä kadun, kaikki ei todellakaan mennyt lailla sadun" Siinä melko lyhyesti mieheni ja minun menneisyys.

Olemme uusioperhe toinen lapsista on minun biologinen ja toinen taas mieheni, 19vuotias vanhin pojistani asuu jo omillaan.

Tahdomme, että olemme vanhemmat, joille on helppo kertoa niin huonot kuin hyvätkin uutiset. 

Pojat 

ovat 8- ja 9vuotiaat he tykkäävät pelata videopelejä ja Pokemon go;ta.
Toinen tykkää sählystä ja toinen partiosta, pojat ovat kuin yö ja päivä, niin erilaiset, meillä on onni saada kasvattaa heidät yhdessä ja oikeasti arvostaa jokaista heidän luonteenpiirrettään, vaikka juurikin ne saa varsinkin minut, välillä hulluuden partaalle. Toinen tahtoo leivälle tomaattia, toinen kurkkua, toinen  tahtoo vaaleen leivän ja toinen tumman...koskaan ei voida mennä kultaista keskitietä ja olla vain samaa mieltä asioista,huoh!

Lisäksi meillä on lemmikkejä useampia, niihin varmasti tutustutaan tarkemmin kirjoituksissani.

Olen mielinyt kirjoittaa jo kauan arjestamme, mutta se on vain jäänyt, nyt otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin :)
 Tiedämme ettei uusioperheen elämä ole todellakaan sitä tappavan tasaista arkea, se on suurien tunteiden vuoristorata ja oppipolku, jossa jokainen välillä tuntee itsensä ns.huomaamattomaksi ja ulkopuoliseksi.
Tällainen  sekametelisoppa me mielestämme olemme.


Nyt meidän perheessä on uusia ja outojakin tuulia, kun pojat siirtyivät koronan vuoksi kotiopetukseen!
Iskä käy töissä normaalisti ja me poikien kanssa aloitamme päivän aamupalalla, sitten vuorossa tänään onkin matikkaa satalukujen kertausta, kehun kuinka hyvin ne sujuvat. 9-vuotias etsii netistä säätietoa tehtäväänsä varten, joka paikassa kirjoitetaan koronasta. Sanoin, että ohittaa nuo uutiset ja keskityy säätietoihin. Mielestämme uutiset tällaisessa tilanteessa ei kuulu lapsille. Me kerromme tarvittavan tiedon, näin ehkäisemme ahdistuneisuutta, kuoleman palkoa ja hysteriointia. Itsekkin jätän suurimman osan uutisista lukematta, suojelen itseänikin, ahdistun turhaan. Olen sairastanut masennuksen, joten en tahdo ruokkia tuota tummaa vettä itsessäni. Ahdistun herkästi ja pahat/huonot asiat rupeavat pyörimään päässäni liikaa ja tulevat uniin, joten tässä vaiheessa vedän käsijarrusta, jotta juna pysyy raiteillaan.
Poikien läksyt etenevät rauhallisessa ilmapiirissä joten päätän tässä välissä, päästää koirat pihaan juoksemaan ja laittaa pyykit koneeseen. Sen, että alakertaan kerkeän niin toinen pojista jo hihkaisee "en osaa äitiiiii", pyykit nopeasti koneeseen ja pikainen pyrähdys takaisin ylös. Aineet ovat vaihtuneet vuorossa äidinkieli ja englanti, hyvää preppausta itselleni englannissa. Englannissa suomennetaan kappaletta, itseäni huvittaa, kun osan sanoista 9vuotias osaa paremmin kuin itse, minullahan aikoinaan olikin pitkä ruotsi ja siksi tänäkin päivänä englannin kielen taito on heikko, harmi.
Äidinkielessä nk ja ng äänteet siihen opettaja laittaa liitteeksi kevennyksen, se tulikin jo tarpeeseen.
https://youtu.be/TOu1T7fZGNg

Tässä pitäisi rueta ruuankin laittoon. Tänään jauhelihakastiketta ja spagettia, poikien lemppari, itse jos päättäisin laittaisin kastikkeeseen paljon tomaattia ja paprikaa, no ei voi laittaa, kun ei maistu molemmille pojille, mielessäni ajattelen, "taas tätä tylsää kastiketta", mutta pääasia pojat tykkää ja mahat täyttyy. Ruoka pöytään ja ruoka katoaa kattilasta äkkiä, jäi minullekkin onneksi vähän.

Nyt olen ansainnut olla selälläni puoli tuntia, pojat menee huoneisiinsa pelien maailmaan. Näin kotiopetuksen aikana pelimaailma on miltei ainoita tapoja pitää yhteyttä kavereihin. Mielestäni on upeaa, että he voivat pelatessa jutella kavereille, jotta eivät ihan eristyksissä olisi. Ja kuinka paljon olen huomannut pelimaailman tuovan hyvääkin poikien elämään, englannin oppiminen pelien kautta on helppoa ja myös kivaa.
Sen, että kerkeän sohvalle selälleen, nostaa koirat metakan, eiku ylös ja komentamaan niitä, välillä niin turhauttavaa. Nyt jos hetki hiljaisuutta, iskä onkin kerennyt jo torkahtamaan. Pitkälleni ruettua päässäni pyörii, imurointi, kanien ruokinta, pyykit kuivuriin ja toiset koneeseen, astianpesukoneen tyhjäys, kuinka tässä sitten lepäät, eikun ylös ja pyykille.

Tätä se on, melkoista paletin pyörittämistä :)