Uusperhe lasten näkökulmasta

Useat ovat pyytäneet lasten näkökulmaa ja kokemuksia tämän uusperheemme syntymisestä. 

Vanhin pojistani totesi mieheni astuttua kuvioihin, että vihdoin tuli mies taloon ja ovat tulleet toimeen isänä ja poikana paremmin, kuin hyvin. Heillä on paljon yhteisiä mielenkiinnon aiheita kuntoilusta autoihin ja samantyylinen musiikkimakukin natsaa. Aivan, kun he olisivat tunteneet toisensa aina. Sydämeni sulaa pelkästä ajatuksesta, että poika sai vihdoinkin miehen mallin rinnalle ja sen, jonka kanssa räplätä autoja sun muuta, ne on niitä miesten juttuja. Ja sitäkin olen kuullut poikani sanovan, että äiti on rauhottunut miehensä rinnalla ja se onkin totta. Oloni on turvallinen ja voin aina luottaa ja turvautua mieheeni. 

Kaikista eniten perheemme yhdistymisestä on kipuillut erityisherkkä ja pian 8vuotias nuorin pojista, minun biologinen. Hän oli tottunut olemaan se äidin ainoa pieni rakas. Ikäero, kun kahdella nuorimmalla on vain vajaa vuosi, niin siinä taistellaan samoista asioista huomiosta, sylistä, äidistä ja isästä. 
Ja erityisherkkämme on tuntenut välillä sen todella raskaana asiana, että hänellä ei ole isää. Biologinen isänsä kuoli tapaturmaisesti muutamia vuosia sitten. Olemme puhuneet asiasta paljon, käyty koulukuraattorilla ja perheneuvolassakin tästä puhumassa. Se miten selviksi sanoiksi hän osasi jo pienempänä sanoittaa ikäväänsä ja katkeruuttakin, kun toisella on isä ja hänellä ei, saa minut hämilleen edelleen. Isää poika ikävöi viikottain edelleen. 
Poika sanoo miestäni vaihtelevasti nimellä tai isänä. Ja mielestäni näin on hyvä, emme patista missään nimessä sanomaan isäksi, vaan se on lapsen omassa päätösvallassa. Hyvinä päivinä  hän nauttii veljestä ja isästä, mutta huonoina päivinä veli on ihan kökkö. Mutta silloin voin olla minäkin ihan kökkö. 
Hän tuntee niin vahvasti kaikki tunteet, ilot ovat suuria ja surut suuria. Joinakin päivinä he eivät riitele keskenään lainkaan ja toisena päivänä riitelevät kaikesta. En tiedä olisiko se tämän kummempaa, jos he olisivat biologiset veljekset. Ja jokaisella meillä on huonoja päiviä, silloin varsinkin meille erityisherkille toiset ihmiset on suuri haaste, kun ei jaksa niitä omiakaan tunteita niin saati sitten toistenkaan. 
Jos lähipiirissäsi on erityisherkkä, suosittelen lukemaan kirjat Herkäksi syntynyt ja Herkäksi syntynyt lapsi. 

Keskimmäinen 9vuotias poika on siis mieheni biologinen ja vierailee äitinsä luona pari kertaa kuukaudessa. Hänelle vaikeinta on  tietenkin ero äidistä. Sekin, että meillä ja äidin luona on erilaiset säännöt sotkevat häntä, kun hänellä on todettu ad/hd. Meidän kodin sääntöihin on ollut välillä vaikeakin suhtautua. Isän jakaminen on ottanut koville myös hänellä.  Äidin luota tultua menee hetki ennen, kuin pääsee taas perheemme rytmiin mukaan. Äitiä hän ikävöi viikottain, huonoina päivinä varmasti enemmän, kuin hyvinä päivinä. Jos kotonamme joku sääntö ei miellytä, niin silloin kaipaus äidin luokse on suurempi. 
Alkuaikoina hän vetosikin paljon siihen, että saan tehdä näin äitinkin luona, mutta nyt hän jo ymmärtää, että meillä on meidän kodin säännöt ja äidillä omat. Ihanne tilannehhan olisi, kun nuo säännöt olisi samanlaiset molemmissa kodeissa, mutta aina se ei onnistu. Ja suuri asia, joka häntä harmitti oli, kun kaverit jäivät muuton myötä. 

Vaikka perheessämme on väittelyjä ja riitoja, niin kuitenkin niitä hyviä hetkiä ja hyviä muistoja on enemmän. Pojat ovat pikkuhiljaa ymmärtämässä, että perheemme on tiimi, jonka eteen on tehtävä töitä, eikä se aina ole sitä ruusuilla tanssimista. Tälläkin hetkellä kuulen yläkerrasta, poikien valtakunnasta heidän iloista puhetta ja naurua, loistavia hetkiä. Juurikin tällaiset hetket kantaa niiden huonompienkin yli. 

Näihin tunnelmiin<3
Jenni 

1 kommentti:

Mieleni sanoi RIKS-RAKS-POKS

Olen sairastunut masennukseen yli kymmenen vuotta sitten. Väsymykseni oli kokonaisvaltainen,  arjen asiat pyöritin, pojat sai ruokaa, puhtaa...