Päihdehelvetistä uusperheelliseksi!!!

Näin pyhäinpäivänä muistelemme pois menneitä ystäviämme, sukulaisia, läheisiä, tuttuja.  Itselläni muistettavien lista on pitkä ja tuskainen. Liian moni on lähtenyt liian aikaisin, joko päihteiden vuoksi tai päihteisiin.  Nuoret ihmiset, joilla oli vielä elämää koettavana, niin paljon ja maailmalle niin paljon annettavaa. Heille kaikille minä sytytän kynttiläni. Noita turhia kuolemia on liikaa ja siksi ongelmista täytyy puhua, eikä vaieta! Heitäkin osaa olisi voinut auttaa, jos olisimme olleet rehellisiä edes itsellemme. Tuo katala valheiden maailma, päihdemaailma opettaa ihmisen siihen, että valehtelee itselleenkin saati ihmisille ympärille.  Ihminen ei tee sitä tyhmyyttään eikä varmasti uhallaan vaan oikeasti hän on sairas. Tämän, kun jokainen ei- päihdeongelmainen ymmärtäisi asiamme olisivat helpompia. Osassa perheissä käyttäjää syyllistetään ja syytetään tekemisistä toisissa perheissä nuori opetetaankin jo kotona siihen valhe maailmaan. Tuo päihdeongelmainen tarvitsee...

  Työssäni nuorisonohjaajana miltei päivittäin törmään nuoriin, jotka kummastelevat mitä kaikkea olen käyttänyt ja kokenut. Näistä asioista haluan olla heillekkin avoin ja kertoa niiden päihteiden nurja puoli.  Moni voi ajatella, että selvisihän se tuokin niin miksi minä en! Asia ei vaan ole niin mustavalkea.  Itse olen pinnistellyt 20vuotta päihteiden kanssa, rinnalle, kun sain masennuksen se on ollut melkoinen kombo hoidettavaksi. Itse en nähnyt päihteetöntä elämää edes vaihtoehtona, koska mieleni oli jo niin kulminoitunut päihteidenkäyttäjäksi. Aamun ensimmäinen ajatus useimmiten oli mitäs tänään, se oli kuluttavaa, jos sinulla ei sille päivälle ollut mitään, niin kärsit vierotusoireista, soittelit kaikki ns. ystävät läpi, lähetit kymmeniä tekstiviestejä jos jostain jotain sais...harvoin sellainen ystävä vastaan tuli, että "hei mä tarjoon." Kun raha ei tuolloinkaan puussa kasvanut, sitä piti jollakin tapaa säätää, sitäkin. Huonoina hetkinä teki mieli antaa periksi, mut...

Ne hetket,  kun erityisherkkä 9vee sanoo haluavansa kuolla, vereni seisahtuvat, kyynel hakee paikkaansa silmäkulmassa, hengitykseni vaikeutuu, tuntuu kuin kurkussani olisi omena pahanolon tunne tulee niin syvältä. Sitten havahdun ja skarppaan, minä en saa lyyhistyä, minun täytyy pysyä vahvana lasteni vuoksi.  Tiedän niin sen tunteen, kun lasta ahdistaa ja olo on hankala. Milloin koskee jalkaan, milloin käsiin, milloin päähän. Lapsen on vaikea hahmottaa omaa ahdistustaan ja siksi ne tuntuvatkin lapsella erilaisina kiputiloina. Nyt jälkikäteen ajateltuna, olisihan minun pitänyt ymmärtää jo aiemmin pojan vaikeaa oloa, kun kipuja on ollut kauan, mutta se on niin jossittelua, että unohdetaan se nyt kokonaan. Pojan elämässä on sattunut niin paljon pienestä iästä huolimatta. Hän menetti biologisen isänsä tapaturmaisesti noin neljä vuotta sitten, hän oli tuolloin niin pieni ettei osannut asiaa käsitellä, vaikka hän kävikin perheneuvolassa juttelemassa. Vuosi sitten, kun muutimme ...

  Usein sorrumme masentelemaan, kun syksy koittaa. Kihlattuni on opettanut minua nelisen vuotta näkemään kaikessa jotain hyvääkin. Siksi näin syksyn tullen olen ruennut ajattelemaan, että se on, kuin uuden alku, kesän vihreys vaihtuu uskomattomiin väriyhdistelmiin, pimeys ja kynttilät tuovat lisää kauneutta tähän vuoden aikaan. Muutamia vuosia sitten masennuin usein syksyisin, mutta en enää. Se on vaatinut itsensä tutkiskelua ja kuuntelua useita tunteja. Tänä päivänä tiedän, kun huonompi ns.aalto on tuloillaan, silloin tiedän, että nyt täytyy hiljentää tahtia. Masennukseni kun pahenee juurikin silloin, kun unohdan itseni. Nyt uskon ymmärtäväni, että jos en huolehdi itsestäni niin siitä kärsin minä ja läheiseni. Olen ihminen, joka tekee esim.töitä uupumiseen asti ja sitten ollaan niin poikki, ettei kykene töihin ja siitä lähtee jälleen oravanpyörä pyörimään 😕 kaija koo hullut päivät https://www.youtube.com/watch?v=hBh395fKeKk&list=PL8ZIZiw2rYubmVgkoY3SWqa-WEpkeScch Itseni on ol...

  Ensimmäinen käynti lasten psykiatrian poliklinikalle lähestyy! Erityisherkkä 9vuotias poikamme oireilee muuton ja koulun vaihdon vuoksi! Viime talvi ollaan räpiköity miltei yksin eteenpäin, koululta ei saatu mitään tukea! Asia ei kuulema kuulunut psykologille eikä sen enempää kuraattorille, vaikka suurimmat ongelmat olivat koulussa.  Onnekseni osasin avata suuni oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja sain lastensuojelun työntekijät pitämään puoliani. Koulussa vissiin ajateltiin, että tässä nyt ei voi olla muusta kyse kun ongelmat kotona, koska lukeehan meidän teksteissä kuntoutunut narkomaani... Yritin pitää kovasti puoliani keskustelu ajoilla. He (ope,rexi ja apuope) ihmettelivät koululla, kuinka väsynyt olen kun purskahdan itkuun. Kyllä todellakin olin väsynyt, mutta olin väsynyt siihen, kuinka jälleen menneisyys kummittelee ja kuinka he aikuiset ihmiset eivät uskoneet vilpitöntä sanaani. Nyt vihdoinkin ymmärsin, kuinka tärkeä minun on ollu todistaa päihteettömyyteni sadoilla...

Niin on lopuillaan kesäloman vietto! Alku kesästä vanhin poika valmistui ammattiin. Voin jälleen olla niin ylpeä äiti. Pikku pojat saivat hyvät todistukset ja vanhin vetäsi miltei täydellisen todistuksen ja lisäksi pari stipendiä. Herkässä oli äidin suu, kun valmistujaispäivä koitti. Onneksi tuolle pojalleni on suotu oikeasti hyvä elämä, vaikka lapsuuden joutuikin kulkemaan kanssani melkoisen karuakin polkua. Tänä päivänä hän osaa varmasti arvostaa ihan pelkkää elämää ja sitä, että menestyy koulussa erittäin hyvin, vaikka itse taitojaan hieman vähätteleekin.  Pikku poikien kanssa olemme viettäneet useita tunteja uimarannalla ja nautittu auringosta.  Jottei nyt elämä tuntuisi liian hyvältä, niin jouduin kokemaan jälleen sen, kun läheinen lähtee täältä liian aikaseen ja päihteiden vuoksi. Ystäväni nuori tytär kuoli ja tyttö on miltei päivittäin ajatuksissani, ikävä on kova. Viime yönä näin hänestä unta, hän oli niin rauhallisen ja onnelisen oloinen, jotta oloni hiukan help...

Olen nuoresta tytöstä lähtien seurannut,  kuinka läheinen ihminen vajoaa päihdehelvettiin ja elää siellä päivästä toiseen, välillä käy pinnalla ottamassa happea ja sitten jälleen ollaan pohjalla. Läheiseni päihdekokeilut alkoi ala- asteella ja pian siellä oli seassa muutakin, kuin alkoholia. Tuolloin käyttö oli ns. viihdekäyttöä ja päihteet eivät hallinneet vielä hänen arkeaan. Tässä huomaa senkin, kuinka häilyvä se raja on viihdekäytön ja koukun välissä. Tuolloin kaikki toitottavat sitä, että minä en jää koukkuun minulla tämä on ihan hallussa.  Ystävän kuoltua tapaturmaisesti, läheiseni ei enää päässyt jaloilleen. Hän ei halunnut pyytää apua, eikä osannut käsitellä suruaan. Päihteet tulivat päivittäisiksi hiljalleen, turruttamaan sitä pahaa oloa.  Ainoita hyviä päiviä oli, kun oli niin sekaisin, että ei tiennyt seuraavana päivänä missä on rymynnyt eilisen illan/yön.  Pikku rikollisuus tuli päihteiden kanssa käsikäessä. Siitä johtuen sakkoja ja muutama reissu ki...