Päihdehelvetistä uusperheelliseksi!!!

Olen törmännyt pari kertaa ihmisiin, jotka sanoivat, "ryyppäämällä ja pillereilläkö olet itsellesi töitä saanut, että pitäsköhän minunkin" En voinut uskoa, että minulle oikeasti noin sanotaan.  Ei en saanut tätä titteliä ihan niin helpolla... Minähän olen sairas ihminen, en ole omasta halustani addikti, se on niin syvällä. Noita sanojani miettiessä mietin itsekseni, mitä kaikkea minun piti kokea, jotta tänä päivänä voin sanoa itsestäni ylpeänä, että olen oma kokemusasiantuntijaksi. Nuorena jouduin seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Kuvittelin sen olevan vain, minun vikani, näinhän tietyt aikuiset olivat minulle sanoneet ja näinhän tekijäkin minulle uskotteli. Tuolloin en ymmärtänyt, kuinka sairas ihmisen täytyy olla, jotta tekee jotain tuon kaltaista kasvavalle nuorelle.  Ihminen joka teki väärin, pääsi, kuin kissa veräjästä. Yritin unohtaa asiaa koko nuoren elämäni, mutta koskaan se ei onnistunut. Päihteitä käyttämällä sain rauhan mieleeni, joskus alkoholi/pilleri pöhnässä ...

Tämän tekstin omistan kaikille heille, joilla tavalla tai toisella on ollut ongelmia oman mielen kanssa.  Itselläni masennus sai alkunsa lapsen syntymän jälkeen, se ei ollut synnytyksen jälkeistä masennusta vaan ihan normi masennusta, joka vei voimat ja mielenkiinnon elämään. Tuon masennuksen kanssa käsikädessä kulkien pienetkin asiat tuntuivat suurilta. Elämäni päihdeongelmaisena yksinhuoltajana ei hampaita naurattanut. Yksinhuoltajaksi ryhdyin täysin omien voimavarojeni vuoksi. En voinut enää kannatella toista päihdeongelmaista aikuista ihmistä rinnallani. Tuolloin ainoa syy, oli jatkaa, omat lapset! Olen heille elämäni velkaa!!! Neuvolassa minua alussa moitittiin siitä, kun olin väsynyt. Tuosta syystä harvoille ja valituille uskalsin edes kertoa, kuinka masentunut olin. Omalla lääkärillä käytyäni sain lääkityksen, mutta en hoitoa. Itse olen tätä ihmetellytkin, että hoidetaan lääkkeellä, mutta ei selvitetä miksi masennuin ja ehdoteta jatkohoitoa. Lääkitys auttoi onnekseni, että n...

Näin pyhäinpäivänä muistelemme pois menneitä ystäviämme, sukulaisia, läheisiä, tuttuja.  Itselläni muistettavien lista on pitkä ja tuskainen. Liian moni on lähtenyt liian aikaisin, joko päihteiden vuoksi tai päihteisiin.  Nuoret ihmiset, joilla oli vielä elämää koettavana, niin paljon ja maailmalle niin paljon annettavaa. Heille kaikille minä sytytän kynttiläni. Noita turhia kuolemia on liikaa ja siksi ongelmista täytyy puhua, eikä vaieta! Heitäkin osaa olisi voinut auttaa, jos olisimme olleet rehellisiä edes itsellemme. Tuo katala valheiden maailma, päihdemaailma opettaa ihmisen siihen, että valehtelee itselleenkin saati ihmisille ympärille.  Ihminen ei tee sitä tyhmyyttään eikä varmasti uhallaan vaan oikeasti hän on sairas. Tämän, kun jokainen ei- päihdeongelmainen ymmärtäisi asiamme olisivat helpompia. Osassa perheissä käyttäjää syyllistetään ja syytetään tekemisistä toisissa perheissä nuori opetetaankin jo kotona siihen valhe maailmaan. Tuo päihdeongelmainen tarvitsee...

  Työssäni nuorisonohjaajana miltei päivittäin törmään nuoriin, jotka kummastelevat mitä kaikkea olen käyttänyt ja kokenut. Näistä asioista haluan olla heillekkin avoin ja kertoa niiden päihteiden nurja puoli.  Moni voi ajatella, että selvisihän se tuokin niin miksi minä en! Asia ei vaan ole niin mustavalkea.  Itse olen pinnistellyt 20vuotta päihteiden kanssa, rinnalle, kun sain masennuksen se on ollut melkoinen kombo hoidettavaksi. Itse en nähnyt päihteetöntä elämää edes vaihtoehtona, koska mieleni oli jo niin kulminoitunut päihteidenkäyttäjäksi. Aamun ensimmäinen ajatus useimmiten oli mitäs tänään, se oli kuluttavaa, jos sinulla ei sille päivälle ollut mitään, niin kärsit vierotusoireista, soittelit kaikki ns. ystävät läpi, lähetit kymmeniä tekstiviestejä jos jostain jotain sais...harvoin sellainen ystävä vastaan tuli, että "hei mä tarjoon." Kun raha ei tuolloinkaan puussa kasvanut, sitä piti jollakin tapaa säätää, sitäkin. Huonoina hetkinä teki mieli antaa periksi, mut...

Ne hetket,  kun erityisherkkä 9vee sanoo haluavansa kuolla, vereni seisahtuvat, kyynel hakee paikkaansa silmäkulmassa, hengitykseni vaikeutuu, tuntuu kuin kurkussani olisi omena pahanolon tunne tulee niin syvältä. Sitten havahdun ja skarppaan, minä en saa lyyhistyä, minun täytyy pysyä vahvana lasteni vuoksi.  Tiedän niin sen tunteen, kun lasta ahdistaa ja olo on hankala. Milloin koskee jalkaan, milloin käsiin, milloin päähän. Lapsen on vaikea hahmottaa omaa ahdistustaan ja siksi ne tuntuvatkin lapsella erilaisina kiputiloina. Nyt jälkikäteen ajateltuna, olisihan minun pitänyt ymmärtää jo aiemmin pojan vaikeaa oloa, kun kipuja on ollut kauan, mutta se on niin jossittelua, että unohdetaan se nyt kokonaan. Pojan elämässä on sattunut niin paljon pienestä iästä huolimatta. Hän menetti biologisen isänsä tapaturmaisesti noin neljä vuotta sitten, hän oli tuolloin niin pieni ettei osannut asiaa käsitellä, vaikka hän kävikin perheneuvolassa juttelemassa. Vuosi sitten, kun muutimme ...

  Usein sorrumme masentelemaan, kun syksy koittaa. Kihlattuni on opettanut minua nelisen vuotta näkemään kaikessa jotain hyvääkin. Siksi näin syksyn tullen olen ruennut ajattelemaan, että se on, kuin uuden alku, kesän vihreys vaihtuu uskomattomiin väriyhdistelmiin, pimeys ja kynttilät tuovat lisää kauneutta tähän vuoden aikaan. Muutamia vuosia sitten masennuin usein syksyisin, mutta en enää. Se on vaatinut itsensä tutkiskelua ja kuuntelua useita tunteja. Tänä päivänä tiedän, kun huonompi ns.aalto on tuloillaan, silloin tiedän, että nyt täytyy hiljentää tahtia. Masennukseni kun pahenee juurikin silloin, kun unohdan itseni. Nyt uskon ymmärtäväni, että jos en huolehdi itsestäni niin siitä kärsin minä ja läheiseni. Olen ihminen, joka tekee esim.töitä uupumiseen asti ja sitten ollaan niin poikki, ettei kykene töihin ja siitä lähtee jälleen oravanpyörä pyörimään 😕 kaija koo hullut päivät https://www.youtube.com/watch?v=hBh395fKeKk&list=PL8ZIZiw2rYubmVgkoY3SWqa-WEpkeScch Itseni on ol...

  Ensimmäinen käynti lasten psykiatrian poliklinikalle lähestyy! Erityisherkkä 9vuotias poikamme oireilee muuton ja koulun vaihdon vuoksi! Viime talvi ollaan räpiköity miltei yksin eteenpäin, koululta ei saatu mitään tukea! Asia ei kuulema kuulunut psykologille eikä sen enempää kuraattorille, vaikka suurimmat ongelmat olivat koulussa.  Onnekseni osasin avata suuni oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja sain lastensuojelun työntekijät pitämään puoliani. Koulussa vissiin ajateltiin, että tässä nyt ei voi olla muusta kyse kun ongelmat kotona, koska lukeehan meidän teksteissä kuntoutunut narkomaani... Yritin pitää kovasti puoliani keskustelu ajoilla. He (ope,rexi ja apuope) ihmettelivät koululla, kuinka väsynyt olen kun purskahdan itkuun. Kyllä todellakin olin väsynyt, mutta olin väsynyt siihen, kuinka jälleen menneisyys kummittelee ja kuinka he aikuiset ihmiset eivät uskoneet vilpitöntä sanaani. Nyt vihdoinkin ymmärsin, kuinka tärkeä minun on ollu todistaa päihteettömyyteni sadoilla...