Päihdehelvetistä uusperheelliseksi!!!

Olen törmännyt pari kertaa ihmisiin, jotka sanoivat, "ryyppäämällä ja pillereilläkö olet itsellesi töitä saanut, että pitäsköhän minunkin" En voinut uskoa, että minulle oikeasti noin sanotaan.  Ei en saanut tätä titteliä ihan niin helpolla... Minähän olen sairas ihminen, en ole omasta halustani addikti, se on niin syvällä. Noita sanojani miettiessä mietin itsekseni, mitä kaikkea minun piti kokea, jotta tänä päivänä voin sanoa itsestäni ylpeänä, että olen oma kokemusasiantuntijaksi. Nuorena jouduin seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Kuvittelin sen olevan vain, minun vikani, näinhän tietyt aikuiset olivat minulle sanoneet ja näinhän tekijäkin minulle uskotteli. Tuolloin en ymmärtänyt, kuinka sairas ihmisen täytyy olla, jotta tekee jotain tuon kaltaista kasvavalle nuorelle.  Ihminen joka teki väärin, pääsi, kuin kissa veräjästä. Yritin unohtaa asiaa koko nuoren elämäni, mutta koskaan se ei onnistunut. Päihteitä käyttämällä sain rauhan mieleeni, joskus alkoholi/pilleri pöhnässä ...

Tämän tekstin omistan kaikille heille, joilla tavalla tai toisella on ollut ongelmia oman mielen kanssa.  Itselläni masennus sai alkunsa lapsen syntymän jälkeen, se ei ollut synnytyksen jälkeistä masennusta vaan ihan normi masennusta, joka vei voimat ja mielenkiinnon elämään. Tuon masennuksen kanssa käsikädessä kulkien pienetkin asiat tuntuivat suurilta. Elämäni päihdeongelmaisena yksinhuoltajana ei hampaita naurattanut. Yksinhuoltajaksi ryhdyin täysin omien voimavarojeni vuoksi. En voinut enää kannatella toista päihdeongelmaista aikuista ihmistä rinnallani. Tuolloin ainoa syy, oli jatkaa, omat lapset! Olen heille elämäni velkaa!!! Neuvolassa minua alussa moitittiin siitä, kun olin väsynyt. Tuosta syystä harvoille ja valituille uskalsin edes kertoa, kuinka masentunut olin. Omalla lääkärillä käytyäni sain lääkityksen, mutta en hoitoa. Itse olen tätä ihmetellytkin, että hoidetaan lääkkeellä, mutta ei selvitetä miksi masennuin ja ehdoteta jatkohoitoa. Lääkitys auttoi onnekseni, että n...

Näin pyhäinpäivänä muistelemme pois menneitä ystäviämme, sukulaisia, läheisiä, tuttuja.  Itselläni muistettavien lista on pitkä ja tuskainen. Liian moni on lähtenyt liian aikaisin, joko päihteiden vuoksi tai päihteisiin.  Nuoret ihmiset, joilla oli vielä elämää koettavana, niin paljon ja maailmalle niin paljon annettavaa. Heille kaikille minä sytytän kynttiläni. Noita turhia kuolemia on liikaa ja siksi ongelmista täytyy puhua, eikä vaieta! Heitäkin osaa olisi voinut auttaa, jos olisimme olleet rehellisiä edes itsellemme. Tuo katala valheiden maailma, päihdemaailma opettaa ihmisen siihen, että valehtelee itselleenkin saati ihmisille ympärille.  Ihminen ei tee sitä tyhmyyttään eikä varmasti uhallaan vaan oikeasti hän on sairas. Tämän, kun jokainen ei- päihdeongelmainen ymmärtäisi asiamme olisivat helpompia. Osassa perheissä käyttäjää syyllistetään ja syytetään tekemisistä toisissa perheissä nuori opetetaankin jo kotona siihen valhe maailmaan. Tuo päihdeongelmainen tarvitsee...

  Työssäni nuorisonohjaajana miltei päivittäin törmään nuoriin, jotka kummastelevat mitä kaikkea olen käyttänyt ja kokenut. Näistä asioista haluan olla heillekkin avoin ja kertoa niiden päihteiden nurja puoli.  Moni voi ajatella, että selvisihän se tuokin niin miksi minä en! Asia ei vaan ole niin mustavalkea.  Itse olen pinnistellyt 20vuotta päihteiden kanssa, rinnalle, kun sain masennuksen se on ollut melkoinen kombo hoidettavaksi. Itse en nähnyt päihteetöntä elämää edes vaihtoehtona, koska mieleni oli jo niin kulminoitunut päihteidenkäyttäjäksi. Aamun ensimmäinen ajatus useimmiten oli mitäs tänään, se oli kuluttavaa, jos sinulla ei sille päivälle ollut mitään, niin kärsit vierotusoireista, soittelit kaikki ns. ystävät läpi, lähetit kymmeniä tekstiviestejä jos jostain jotain sais...harvoin sellainen ystävä vastaan tuli, että "hei mä tarjoon." Kun raha ei tuolloinkaan puussa kasvanut, sitä piti jollakin tapaa säätää, sitäkin. Huonoina hetkinä teki mieli antaa periksi, mut...

Ne hetket,  kun erityisherkkä 9vee sanoo haluavansa kuolla, vereni seisahtuvat, kyynel hakee paikkaansa silmäkulmassa, hengitykseni vaikeutuu, tuntuu kuin kurkussani olisi omena pahanolon tunne tulee niin syvältä. Sitten havahdun ja skarppaan, minä en saa lyyhistyä, minun täytyy pysyä vahvana lasteni vuoksi.  Tiedän niin sen tunteen, kun lasta ahdistaa ja olo on hankala. Milloin koskee jalkaan, milloin käsiin, milloin päähän. Lapsen on vaikea hahmottaa omaa ahdistustaan ja siksi ne tuntuvatkin lapsella erilaisina kiputiloina. Nyt jälkikäteen ajateltuna, olisihan minun pitänyt ymmärtää jo aiemmin pojan vaikeaa oloa, kun kipuja on ollut kauan, mutta se on niin jossittelua, että unohdetaan se nyt kokonaan. Pojan elämässä on sattunut niin paljon pienestä iästä huolimatta. Hän menetti biologisen isänsä tapaturmaisesti noin neljä vuotta sitten, hän oli tuolloin niin pieni ettei osannut asiaa käsitellä, vaikka hän kävikin perheneuvolassa juttelemassa. Vuosi sitten, kun muutimme ...

  Usein sorrumme masentelemaan, kun syksy koittaa. Kihlattuni on opettanut minua nelisen vuotta näkemään kaikessa jotain hyvääkin. Siksi näin syksyn tullen olen ruennut ajattelemaan, että se on, kuin uuden alku, kesän vihreys vaihtuu uskomattomiin väriyhdistelmiin, pimeys ja kynttilät tuovat lisää kauneutta tähän vuoden aikaan. Muutamia vuosia sitten masennuin usein syksyisin, mutta en enää. Se on vaatinut itsensä tutkiskelua ja kuuntelua useita tunteja. Tänä päivänä tiedän, kun huonompi ns.aalto on tuloillaan, silloin tiedän, että nyt täytyy hiljentää tahtia. Masennukseni kun pahenee juurikin silloin, kun unohdan itseni. Nyt uskon ymmärtäväni, että jos en huolehdi itsestäni niin siitä kärsin minä ja läheiseni. Olen ihminen, joka tekee esim.töitä uupumiseen asti ja sitten ollaan niin poikki, ettei kykene töihin ja siitä lähtee jälleen oravanpyörä pyörimään 😕 kaija koo hullut päivät https://www.youtube.com/watch?v=hBh395fKeKk&list=PL8ZIZiw2rYubmVgkoY3SWqa-WEpkeScch Itseni on ol...

  Ensimmäinen käynti lasten psykiatrian poliklinikalle lähestyy! Erityisherkkä 9vuotias poikamme oireilee muuton ja koulun vaihdon vuoksi! Viime talvi ollaan räpiköity miltei yksin eteenpäin, koululta ei saatu mitään tukea! Asia ei kuulema kuulunut psykologille eikä sen enempää kuraattorille, vaikka suurimmat ongelmat olivat koulussa.  Onnekseni osasin avata suuni oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja sain lastensuojelun työntekijät pitämään puoliani. Koulussa vissiin ajateltiin, että tässä nyt ei voi olla muusta kyse kun ongelmat kotona, koska lukeehan meidän teksteissä kuntoutunut narkomaani... Yritin pitää kovasti puoliani keskustelu ajoilla. He (ope,rexi ja apuope) ihmettelivät koululla, kuinka väsynyt olen kun purskahdan itkuun. Kyllä todellakin olin väsynyt, mutta olin väsynyt siihen, kuinka jälleen menneisyys kummittelee ja kuinka he aikuiset ihmiset eivät uskoneet vilpitöntä sanaani. Nyt vihdoinkin ymmärsin, kuinka tärkeä minun on ollu todistaa päihteettömyyteni sadoilla...

Niin on lopuillaan kesäloman vietto! Alku kesästä vanhin poika valmistui ammattiin. Voin jälleen olla niin ylpeä äiti. Pikku pojat saivat hyvät todistukset ja vanhin vetäsi miltei täydellisen todistuksen ja lisäksi pari stipendiä. Herkässä oli äidin suu, kun valmistujaispäivä koitti. Onneksi tuolle pojalleni on suotu oikeasti hyvä elämä, vaikka lapsuuden joutuikin kulkemaan kanssani melkoisen karuakin polkua. Tänä päivänä hän osaa varmasti arvostaa ihan pelkkää elämää ja sitä, että menestyy koulussa erittäin hyvin, vaikka itse taitojaan hieman vähätteleekin.  Pikku poikien kanssa olemme viettäneet useita tunteja uimarannalla ja nautittu auringosta.  Jottei nyt elämä tuntuisi liian hyvältä, niin jouduin kokemaan jälleen sen, kun läheinen lähtee täältä liian aikaseen ja päihteiden vuoksi. Ystäväni nuori tytär kuoli ja tyttö on miltei päivittäin ajatuksissani, ikävä on kova. Viime yönä näin hänestä unta, hän oli niin rauhallisen ja onnelisen oloinen, jotta oloni hiukan help...

Olen nuoresta tytöstä lähtien seurannut,  kuinka läheinen ihminen vajoaa päihdehelvettiin ja elää siellä päivästä toiseen, välillä käy pinnalla ottamassa happea ja sitten jälleen ollaan pohjalla. Läheiseni päihdekokeilut alkoi ala- asteella ja pian siellä oli seassa muutakin, kuin alkoholia. Tuolloin käyttö oli ns. viihdekäyttöä ja päihteet eivät hallinneet vielä hänen arkeaan. Tässä huomaa senkin, kuinka häilyvä se raja on viihdekäytön ja koukun välissä. Tuolloin kaikki toitottavat sitä, että minä en jää koukkuun minulla tämä on ihan hallussa.  Ystävän kuoltua tapaturmaisesti, läheiseni ei enää päässyt jaloilleen. Hän ei halunnut pyytää apua, eikä osannut käsitellä suruaan. Päihteet tulivat päivittäisiksi hiljalleen, turruttamaan sitä pahaa oloa.  Ainoita hyviä päiviä oli, kun oli niin sekaisin, että ei tiennyt seuraavana päivänä missä on rymynnyt eilisen illan/yön.  Pikku rikollisuus tuli päihteiden kanssa käsikäessä. Siitä johtuen sakkoja ja muutama reissu ki...

Aika karua luettavaa uusperhe tilanteista koronan aikaan.  Tehdyn tutkimuksen mukaan vain 20% uusperheistä on pystynyt sopimaan järjestelyt koronan aikaan sovussa. Kyseinen kysely toteutettiin 13- 27. huhtikuuta valtakunnallisena kyselytutkimuksena.  Alla olevasta linkistä pääsee lukemaan enemmäm kyseisen kyselyn tuloksista https://uusperhe.fi/kyselyn-tulokset-uusperhe-ja-koronavirus/ Ja se, että jo normaali arki asiat on kitkaisia hoitaa lapsen toisen biologisen vanhemman kanssa, niin mitä se on ollut nyt pelon alla toimiessa. Jälleen uusperheelliset.fi sivulta bongasin tähänkin liittyvän tekstin.  https://uusperhe.fi/eksan-vaikutus-uusperheen-uusioperheen-lapseen/   Mielestäni THL olisi saanut tiedottaa enemmän uusperheellisten tilanteesta/ käytännöistä.  Itse en olisi tietoa löytänyt jos en seuraisi uusperheellisten sivustoa muutenkin.  THL saa kyselyssä uusperheiden ohjeistuksesta arvosanaksi 2,8 arvosteluasteikolla 1-5. Mikä minusta on t...

Kuuntelin yksi yö kirjaa Pojat Pojat Pojat, kun uni ei silimään tullut, niin mieleeni jäi se, kuinka lapsia ruetaan luokittelemaan ns.kaavan mukaan jo synnytys sairaalassa. Tytöille tulee pinkki  ranneke ja pojille vaaleansininen. Ostamme pastellin ja lempeänsävyisiä vaatteita tytöille ja pojille työkoneiden kuvilla varustettuja ja kylmempiä värejä.  Itse, kun saan olla onnellinen poikien äiti, en tiedä kuinka hurahtaisin pinkkiin jos tyttö tulisi. Mutta itse olen kyllä antanut poikien itse valita.  Vanhimman pojan lempiväri oli esikouluiässä punainen ja mielestäni siinä ei ollut mitään outoa. Nykyään erityisherkkä nuorimmaisemme tykkää pehmoleluista, toisin, kun useat muut pojat. Mieheni on ollutkin aluksi vaikea ymmärtää, kuinka paljon nuo jokaikiset pölynkerääjät ovat pojalle tärkeitä ja turvaa tuovia. Alkuunsa hän ihmetteli, kun poika ihastui tietynlaisiin pehmoleluihin kaupoissa tms. Hänen ajatus maailmansa oli tuolloin, että eihän nyt pojat pehmoleluilla leiki. Mu...

Näin olemme jälleen edenneet keväässä siihen pisteeseen, että vappu tuli ja lumi suli. Näissä poikkeusoloissa, olin unohtanut koko vapun, eihän mitään voinut suunnitella tai reissuta. Isäntä ottikin itselleen lisätöitä koko viikonlopuksi, eilen illalla rakensimme myös koirien vuoksi aitaa pihaamme, joten ei tässä juhlia keretä. Joten viikonloppu on samanlainen, kuin muutkin, pihahommia riittää vaikka muille jakaa, eikä sisälläkään sille näytä, että voisin huilailla. On pyykin pesua, imurointia, ruuan laittoa...kovin on muuttunut vapun viettomme niistä iloisista ilakoinneista rauhalliseen koti- iltaan, voisi jopa vanhaksi meitä luulla. Eilen jälleen kun rakensimme aitaa yhdessä ukon kanssa huumori oli onnemme. Vuosien saatossa olemme oppineet tekemään hommia yhdessä, mutta molempien täytyy kuunnella toisen ideat melko varpaillaan ja torpata toisen idea omalla, paremmalla idealla. Ennen otin itseeni ja jätin ukon yksinään puuhaamaan, mutta nyt voimme touhuta yhdessä, vaikka se onkin vä...

Useat ovat pyytäneet lasten näkökulmaa ja kokemuksia tämän uusperheemme syntymisestä.  Vanhin pojistani totesi mieheni astuttua kuvioihin, että vihdoin tuli mies taloon ja ovat tulleet toimeen isänä ja poikana paremmin, kuin hyvin. Heillä on paljon yhteisiä mielenkiinnon aiheita kuntoilusta autoihin ja samantyylinen musiikkimakukin natsaa. Aivan, kun he olisivat tunteneet toisensa aina. Sydämeni sulaa pelkästä ajatuksesta, että poika sai vihdoinkin miehen mallin rinnalle ja sen, jonka kanssa räplätä autoja sun muuta, ne on niitä miesten juttuja. Ja sitäkin olen kuullut poikani sanovan, että äiti on rauhottunut miehensä rinnalla ja se onkin totta. Oloni on turvallinen ja voin aina luottaa ja turvautua mieheeni.  Kaikista eniten perheemme yhdistymisestä on kipuillut erityisherkkä ja pian 8vuotias nuorin pojista, minun biologinen. Hän oli tottunut olemaan se äidin ainoa pieni rakas. Ikäero, kun kahdella nuorimmalla on vain vajaa vuosi, niin siinä taistellaan samoista asioista...

Itse olen käyttänyt meistä nimitystä uusioperhe ja näin olen tehnyt aina, enempää ajattelematta. Elämä kulkee ja maailma muuttuu, joten täytyy mennä virran mukana. Sain paljon kommenttia uusioperhe sanan käytöstä, joten nykyään yritän käyttää sanaa uusperhe! Suomen uusperheiden liitto ry ja kielitoimisto suosittelevat käytettäväksi uusperhe nimitystä vanhahtavan ja leimaavan uusioperhe- termin sijaan. Itselleni tämä tuli hieman puuntakaa, että tämäkin on muuttunut, mutta näillä mennään. Ja kiitos kaikille kommenteista, ne olivat kuitenkin kaikki positiivisesti sävytettyjä. Kaikki kommenttinne antaa merkitystä ja tarkoituksen jatkaa kirjoittamista, ajatushan on tunteiden herättelyä ja siitä keskustelua.  Aiemmin en ollut miettinyt edes sanan merkitystä, kun olin tottunut tuohon vanhan sanan käyttöön. Mutta näin se vanhakin koira oppii uutta, kun katsoo ja kuuntelee ympärillään pyörivää elämää. Itse en pidä sanoista äitipuoli tai isäpuoli, eikä meillä näitä käytetäkkään, eikä ole v...

Jälleen on viikko pyörähtänyt perjantaihin! Miltei jokaisessa uusiperheessä pohditaan, milloin lapsi ei enää voi mennä etävanhemman luokse ja missä menee järki, rajat ja tunteet. Tämän asian tiimoilta olen saanut myös sähköpostia ja on ollut upeaa huomata, että siellä on myös miehiä, jotka lukevat blogiani ja lähettävät sähköpostia.  Me emme ole vielä rajoittaneet poikamme käyntejä etävanhemman luona, mutta sekin varmasti on edessä. Kovasti toivon, että päätökset saataisi tehtyä sovussa ja lapsen ja perheemme parasta ajatellen, unohtamatta millään tavalla etävanhemman oikeuksia ja toiveita. Uusperhe sivustolla sanottiin mielestäni hyvin tähän tilanteeseen.  " Koronaepidemian aikaan tunnemme avuttomuutta ja epävarmuutta tulevasta.   Tunteita helpottaaksemme meillä on tarve luoda rutiineja, suunnitella tulevaa tai lisätä kontrollia sekä suhteessa itseemme että suhteessa toisiin. Uusperheessä emme kuitenkaan voi vaikuttaa kaikkeen: lapset, jotka ovat myös toisen v...

Usein kuulee äitien sanovan, että kun on niin kiire ja kaikkea tekemättä. Juu on kiire ja kaikki tekemättä, mutta kuka sinulta vaatii, että tänään pitää tehdä tuo ja tuo ja tuo. Istu alas ja nauti hetkistä, kun perhe on koossa. Imurointi ja pyykinpesu voi odottaa huomista, tietysti on jotain hommia jota ei voi siirtää, mutta arjesta kannattaa nauttia. Meillä viimeinen vuosi on ollut muutosten vuosi, vanhimman pojan muutto omilleen, meidän muutto lähi kylälle, poikien koulunvaihto jne.  Tänään saan nauttia hetkistä, kun kaikki kolme poikaa on kotona. Vanhin poika tuli vaihtamaan renkaat autoonsa ja meidän koti on aina hänenkin koti, vaikka oikea oma koti olisi muualla. On onneni, että mieheni on juuri tuollainen kun on. Hän on tullut juttuun vanhimman pojan kanssa heti ensimmäisestä kerrasta lähtien ja poika sanoikin kerran, että meille tuli mies taloon, lausahdus kuvaa tilannettamme hyvin. Meillä on mahdollisuus turvautua turvalliseen ja luotettavaan aikuiseen mieheen, ennen näin ...

Nyt tiistaina on sitten, niin levännyt olo viikonlopun jäljiltä, no ei ole. Pojat notkuvat käsiin nojaten, haukottelevat ja ajatukset liitelee ihan jossain muualla kuin äikän kirjassa, toivon jo, että olisi keskiviikko. Silloin viikko meillä vasta käynnistyy, olemme hiukan hitaasti käynnistyviä. Viikonlopun myöhään valvotut illat siis kostautuvat.  Tekisi niin mieleni vetää villasukat jalkaan ja käpertyä sohvalle, mutta ei, kotikoulu ja ruuanlaitto odottaa, siinä sivussa elukoiden ruuat, pyykit ja tiskit. Tänään en imuroi, sen olen päättänyt, pölyt ei katoa mihinkään vaikka ne imuroinkin vasta huomenna. Täytyy jossain kohtaa muistaa myös oma jaksaminen, tähän on opeteltu vuosia. Vasta masennuksen kautta ymmärsin, että kohtelen itseäni väärin, vaadin itseltäni sellaista mikä sai minut kulumaan loppu. Siitähän kärsii koko perhe jos vanhemmat eivät jaksa, joten nyt harjotellaan taukojen pitämistä ja armollisuutta itseään kohtaan. Luulisi sen onnistuvan tuosta noin vain, mutta olen vä...

Keväisen tuulahduksen terveiset Auringon paistaessa keittiön ikkunasta sisään, aherran poikien kanssa koulu tehtävien parissa. Tästä tuli todellakin erilainen kevät. Aiemmin ajattelin, että ensimmäinen kevät uudessa kodissamme, nyt mietin, että mitäs nyt.  Keittiöstämme on tullut 2-3 luokkalaisen luokkahuone ja minusta koti opettaja. Suurin osa koulupäivistä sujuu hyvin ja pojat jaksavat keskittyä, mutta välillä omatkin voimat ovat vähissä. Mutta sillä, että saamme olla yhdessä omassa kodissa onnellisia, vie aika pitkälle. Se, että elämme normaalia perhe elämää on  meille, kuin lottovoitto, näin kun ei aina ole ollut. Ketä olemme;  Äiti ja isä Piakkoin neljänkympin saavuttavia huumorintajuisia vanhempia, jotka eivät koskaan kasva aikuisiksi ja joille lapset menevät miltei kaikessa itsemme edelle, tahdomme tarjota lapsillemme hyvän, rakastavan ja turvallisen kodin. Olemme eläneet elämän nurjankin puolen, joten se tavan tylsä arkikin on meille lottovoitto. Kaija Ko...